Palasin Suomeen vähän vajaa kuukausi sitten ja ainakin vielä olen ihan onnellinen paluustani. :) Tosin onhan tässä ohjelmaakin riittänyt. Piti muuttaa tavarat takaisin omaan kämppään, oli joulun valmistelua ja viettoa ja uudeksi vuodeksi lähdettiin kaveriporukalla Tahkolle. Tällä viikolla olen oikeastaan ehtinyt ensimmäisen kerran kunnolla hengähtää ja vähän järjestellä ajatuksiani reissun jälkeen.
On ollut ihanaa palata takaisin kotiin ja nähdä taas ystäviä ja perhettä. Reissun päällä koti-ikävä ei pahemmin vaivannut, paitsi silloin kun asiaa pysähtyi oikein miettimään esim. etsiessäni synttärikortteja perheenjäsenille. On ollut kiva nähdä vanhoja ystäviä ja kavereita, joiden kanssa on jaettu monet hetket ja kokemukset ja ihan vain kerrata kuulumisia tai muistella vanhoja tutustumisprosessin aina uudelleen aloittamisen sijaan. Toki uusiin ihmisiin on aina mukava tutustua ja Tahkon reissu oli kerrassaan huikea ja porukka oli ihan mielettömän upea, vaikka en kaikkia etukäteen tuntenutkaan, mutta silti kyllä se vaan on ihanaa kun on ihmisiä, joiden kanssa yhteispeli ja -ymmärrys toimii ilman erillistä säätöä ja selitystä. <3
Toistaiseksi myös talveen sopeutuminen on käynyt yllättävän helposti. En huomaa palelevani sen enempää kuin aiempina vuosinakaan, sen sijaan alkuun päänvaivaa aiheutti sopivien vaatteiden miettiminen kun halusi pistää nenän ovesta ulos. Enää ei voikaan vaan heittää kesämekkoa päälle ja sujauttaa varvastossuja jalkaan, vaan on tarkistettava pakkastilanne ja valittava sopiva housu/kenkä/paita/takkiyhdistelmä kulloiseenkin tilanteeseen. Unohtamatta niitä tarpeellisia välikerroksia, pipoa, tumppuja ja kaulahuivia...
Omaan kotiin pääsy on tuntunut myös erittäin hyvältä. Reissun päällä tuli useampaankin otteeseen ikävöityä omaa keittiötä, kylppäriä ja rauhaa. :D Etenkin nyt, kun koti alkaa jo näyttää kodilta ja tavarat alkavat pikkuhiljaa olla omilla paikoillaan, on ihan mielettömän mukava fiilis välillä vain nauttia olosta tässä sohvalla. :D
Ehkä tähän loppuun voisi tiivistää, että oli ihan mieletön vuosi, sekuntiakaan ei kaduttanut Ausseihin lähtö. Koin upeita elämyksiä, tutustuin älyttömän huippuihin tyyppeihin ja sain monia uusia ystäviä. Opin paljon niin itsestäni, muista ihmisistä, Australiasta maana kuin elämästä yleensäkin. Ylistyssanat eivät riitä kuvaamaan sitä fiilistä, joka tulee, kun miettii mennyttä vuotta, mutta olen myös erittäin onnellinen ollessani nyt taas takaisin kotona. Aika aikaa kutakin. :)