Noosan reissun jälkeen olikin jo aika lähteä palauttamaan väniä takaisin Goondiwindiin. Nappasin Lotan Brisbanesta matkaseuraksi ja suuntasimme Gundyyn lauantaiaamuna. Matkan varrella pysähdyimme Toowoombassa Picnic Pointin lookoutilla sekä lounaalla ostarin foodcourtissa. Food courtteja tulee kyllä ehkä vähän ikävä. Täällä joka ostarilla ja välillä muissakin paikoissa on kasa erilaisia pikaruokaloita, joissa riittää valinnanvaraa salaattibaareista KFC:n ja mäkin kautta sushirulliin. Kätevää. Isommankin porukan kanssa lounaspaikasta ei synny isompaa vääntöä, kun kaikki yleensä löytävät mieleisensä vaihtoehdon.
Goondiwindissä käytiin katsastamassa paikallinen yöelämä, tutustumassa puuvillafarmiin ja kahvittelemassa farmarin kanssa (olin kyseisellä farmilla töissä yhteensä miltei neljä kuukautta aiemmin tänä vuonna.) Oli ihanaa taas päästä näkemään kaikkia vanhoja kavereita. Toisaalta oli myös ihan kiva tietää, että sillä kertaa olin paikkakunnalla vain käymässä. :) Lotta palasi sunnuntaina takaisin Brissyyn bussilla ja minä viivyin muutaman päivän pidempään. Väni jäi tällä kertaa Gundyyn, sain sen ehjänä omistajalleen, joten saatoin huokaista helpotuksesta. Viimeisen viikon olin varmaan stressannut ihan hulluna että jos jotain hajoaa tai kolhin sen jotenkin vielä juuri ennen palautusta. Onneksi niin ei käynyt. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti