Goondiwindissä tuli sitten lopulta vietettyä yhteensä neljä kuukautta. Alkuun oli töitä luvassa ehkä noin pariksi kuukaudeksi, mutta hommat venyivät kolmeen kuukauteen ja nyt vietin siellä vielä neljä viikkoa. Mukava kaupunki, ihania ihmisiä, mutta täytyy sanoa, että oli se jo aika nähty. Pieni kaupunki ja pienet piirit. Ihmissuhdekoukerot olivat välillä kuin paremmistakin kauniista ja rohkeista. Ihan uskomatonta säätöä.
Vaikka nyt vaikutankin melko kypsältä jatkamaan matkaa, noihin neljään kuukauteen mahtui erittäin paljon hyvää. Tapasin aivan uskomattoman ihania ihmisiä, tutustuin aitoon australialaiseen pikkukaupunki- ja farmielämään sekä ennen kaikkea sain uusia ystäviä ja koin monia unohtumattomia elämyksiä. Toisaalta oli hieman haikeaa lähteä jatkamaan matkaa, mutta toisaalta olin aivan innoissani uusista edessä aukeavista seikkailuista ja mahdollisuuksista.
Tarkoituksenani ei ole palata Gundyyn enää pidemmäksi aikaa kuin palauttamaan campervan, mutta eihän sitä tietysti koskaan tiedä mihin tie vie. Goondiwindissä on sanonta, joka menee kutakuinkin: "Once you drink the Macintyre water, you have to come back." Katsotaan kuinka käy. :)
 |
| Viimeisenä iltana Gundyssa kävin pelaamassa korista ja meidän joukkue oli liekeissä! Voitettiin parin viikon tappioputken jälkeen! |
 |
| Näitä teehetkiä tulee ikävä. |
 |
| Käväisin lähtöaamuna vielä työkaverin synttärikahveilla farmilla. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti