torstai 7. elokuuta 2014

On the road again

Muutaman päivän aloillaan olon jälkeen tuntui hyvältä päästä taas tien päälle. Eilen (keskiviikkona) lähdin ajelemaan jo entuudestaan tuttua M1:stä kohti pohjoista. Ensimmäisen yön vietin Six Mile Creekin resting arealla. Teiden varsilla on lepopaikkoja, joista monista löytyy vessat ja ne ovatkin karavaanareiden ja reppureissaajien suosimia yöpymispaikkoja. Silloin tällöin tulee vastaan paikkoja, joissa leiriytyminen on sallittu vain merkityllä alueella tai kokonaan kielletty. Niitä valvotaan joskus tehokkaamin ja joskus vähän vähemmän tehokkaamin. Kerran olen nähnyt kun joku virallisen näköinen kaveri kävi kiertämässä alueella ottamassa rekkareita ylös. Oltiin onneksi silloin kylttien osoittamalla sallitulla alueella. :)

Yö sujui rattoisasti ja aamulla olin vielä sitä mieltä, että ajaisin tänään Rockhamptoniin, eli 500km pohjoiseen. Matkan varrella kuitenkin keksin pysähtyä Hervey Bayssa ja lopulta jäädä tänne pariksi päiväksi. Hervey Bay on rannikolla ja tunnettu valaiden vierailuista. Delffiinit tuli nähtyä jo Whitsundaysilla, niin kaipa se nyt olisi sitten valaiden vuoro. Matkan varrella pysähdyin Maryboroughssa lounaalla ja ihmettelemässä paikallisia markkinoita sekä jaloittelemassa joen varren puistossa.

Metkan näköinen puu, näitähän täällä riittää.
Maija Poppasen patsas kirjailijan synnyintalon edustalla.


























Näin campervanilla reissaajan onneksi monilla hostelleilla on tarjolla mahdollisuus omassa vänissä asumiseen ja hostellin suihkujen, keittiön, wifin ja muiden käyttöön. Tällä kertaa kyseiselle järjestelylle tuli hintaa 15 AUD/yö, joka on ihan kohtuullinen summa. Joskus samaan rahaan saattaa päästä dormiinkin nukkumaan, mutta oikeastaan nukun mieluummin vänissä. Kaikki tavarat ovat siellä omilla paikoillaan, tähän aikaan vuodesta autossa nukkuminen on ihan miellyttävää ja Halissa on huomattavasti parempi patja & tyynyt kuin hostelleissa keskimäärin.

Karkkikaupan ikkunassa mainostettiin Dutch Liquoricea, (salmiakki tunnetaan täällä muka hollantilaisten keksintönä. Pah!) ja oi onnea kun irtokarkkihyllyssä komeili mm. liitulakuja, suolasillejä, apteekin salmiakkeja sekä noitapillejä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti