Uluru eli Ayer's Rock lienee yksi Australian kuuluisimmista maamerkeistä. Sinne mekin suuntasimme King's Canyonin jälkeen. Molemmat vuorimuodostelmat sijaitsevat aborginaalien mailla, kansallispuistossa ja lähin paikka yöpyä sillä suunnalla on Yularan lomaresortti, joka on kuin oma pieni kaupunkinsa siellä erämaan keskellä. Lähin ilmainen yöpaikka olisi ollut noin 60 kilometrin päässä kansallispuistosta, kun taas Yulara on miltei hei porttien ulkopuolella. Ei varmaan ole vaikea arvata mihin suuntasimme, etenkin kun kaikki hehkutavat kuinka Uluru on parhaimmillaan auringon nousun tai laskun aikaan kiven hehkuessa punaisena. (Oikea vastaus: Yulara) Yö karavaaniparkissa maksoi 82 dollaria neljältä hengeltä, mutta onneksi kolmannen yön sai ilmaiseksi kahden maksetun yön jälkeen. Ilmainen on kaikkien reppureissaajien suosikkisana, joten totta kai vietimme siellä kolme yötä. Lisäksi Uluruun päästäkseen on ostettava pääsylippu puistoon, joka kustantaa 25 dollaria ja on voimassa kolme päivää.
Saavuimme Yularaan melko myöhään torstaina, joten silloin meitä kiinnosti lähinnä päivällinen ja nukkumaan meno. Perjantaina päätimme nukkua hieman pidempään ja ottaa aamupäivän rennosti sekä käydä testaamassa resortin viiden tähden hotellin uima-altaan. (Resortin asukkaana sai käyttää vapaasti kaikkia altaita.) Oli hyvä allas ja päivän kuumin hetki oli mukava viettää vilpoisassa vedessä pulikoiden. Iltapäivästä suuntasimme Uluruun, jossa kävimme tekemässä lyhyen Kuniya walkin sekä yritimme kovasti ihastella auringon laskua. Pilvet hieman haittasivat jälkimmäistä elämystä, mutta hienoa oli silti.
Lauantaina puolestaan oli vuorossa auringonnousu Ulurussa sekä kiven ympäri kävely. Nappipäivä molempiin ohjelmiin, sillä aamulla oli jälleen pilvistä ja kymmenen kilometrin kävelyyn viikon kuumin päivä on aina oiva valinta. Onneksi olimme ajoissa liikenteessä. Käytimme silti ehkä hieman turhan paljon aikaa matkallamme, sillä polkua oltiin sulkemassa yhdeltätoista ja saimme hetken keskustella puistonvartijan kanssa, että pääsimme jatkamaan myös viimeisen osuuden, jolle olimme lähdössä puoli kanhdentoista kieppeillä. Vakuutettuamme olevamme kaikki hyvävointisia ja juovamme tarpeekdi vettä saimme lopulta luvan jatkaa matkaa viimeiset pari kilometriä.
Kävelyreitin varrella pääsee paitsi ihastelemaan tuota maailman suurinta monoliittia, myös tutustumaan aborginaalien taruihin. Uluru on mielenkiintoinen paikka. Sillä on pitkä historia aborginaalien asuinsijana sekä pyhänä paikkana. Länsimaiset asukkaat puolestaan ovat valjastaneet sen turismin palvelukseen. Ilmeisesti 70- tai 80- luvulla alueen hallinta annettiin takaisin aborginaaleille, jotka toivottavat turistit tervetulleiksi vierailemaan, mutta toivovat samalla heidän kunnioittavan paikan kulttuurillista sekä uskonnollista arvoa alkuperäiskansalle.
Kiivetäkö vaiko eikö? Ulurulle kiipeäminen oli ennen hyvinkin suosittua puuhaa turistien keskuudessa. Nykyään sitä pyritään rajoittamaan ja jossain kohtaa käytäntö toivotaan saada loppumaan kokonaan. Meidänkin porukassamme oli kahdenlaisia mielipiteitä kivelle kiipeämisestä. Lopputulos kuitenkin oli, että kuuman päivän ja lämpötilojen asettamien aikataulurajojen seurauksen kukaan ei olisi edes ehtinyt kiivetä. Kivi on tosiaan aborginaaleille pyhä, eivätkä he toivo ihmisten kiipeävän sille, he eivät kuitenkaan ehdottomasti halua kieltää ketään kiipeämästä. Sen sijaan he pyytävät ihmisiä olemaan kiipeämättä ja arvostamaan paikan muita arvoja. "Please don't climb. That's not the thing here", kuten luki monissa paikoissa lainauksena erään aborginaalin sanoista.
Lauantaina illalla kävimme vielä koettamassa onneamme Kata Tjutan auringonlaskun kanssa, mutta jälleen pilvet olivat jä pysyivät auringon edessä, samoin kävi sunnuntaiaamun auringonnousun kanssa. Kata Tjuta on toinen saman kansallispuiston aluella sijaitseva vuoristo, jolla on myös suuri merkitys aborginaaleille. Siihen liittyvät tarinat ovat vielä tarkemmin vartioituja kuin Uluruun, joten niitä ei paljasteta turisteille. Alueella on kuitenkin pari kävelyreittiä, jonne turistit ovat tervetulleita, kunhan muistavat kunnioittaa alueen pyhyyttä.
Sunnuntaina kävelimme vielä Valley of Winds reitin, joka kulki vuorten väleissä. Reitti itsessään oli maisemallisesti mielenkiintoisempi kuin Ulurun ympärikävely. Ympärillä kohosivat korkeat pyöreäpäiset vuoret ja notkoista löytyi vehreää kasvillisuutta ja välillä aukesi mahtavia näköaloja ympäröiviin maisemiin. Toki olisi ollut mielenkiintoista päästä tutustumaan myös paikkan liittyviin tarinoihin, mutta jo maisemat itsessään olivat hyvin inspiroivia. Ja kerrankin kelit suosivat: Pilvistä ja lämmintä mukavan viileät 32 astetta. Edellisen päivän yli 40:een verrattuna se oli luksusta!
Kata Tjutan reissun jälkeen suuntasimme vielä resorttiin suihkuun ja lounaalle ennen kuin jatkoimme matkaamme kohti etelää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti