perjantai 31. lokakuuta 2014

Merta näkyvissä!

Yli kahden viikon ja 5000:n kilometrin outbackillä ajamisen jälkeen saavuimme vihdoin Port Augustaan eilen. En tiedä olisiko kaupungissa ollut jotain muutakin nähtävää, mutta pitkän aikaa kuivemmilla seuduilla vietettyämme olimme eniten innoissamme veden näkemisestä sekä siinä polskimisesta. Yöksi suuntasimme pari sataa kilometriä etelämmäs Alfrediin, josta löytyi lähin matkan varrelle osuva vessoilla varustettu lepopaikka.
Jos tätä blogia lukiessa joskus tuntuu, että hehkutan liikaa suihkuja tai veden läheisyyttä tai jotain muuta kohtuullisen perusasiaa, voin kertoa, että näin roadtripillä ne eivät sitä aina ole. Etenkin Keski-Australiassa veden saatavuus on varsin rajoitettua. Monilla taukopaikoilla saattaa olla vettä, mutta se ei välttämättä ole juotavaksi kelpaavaa ilman käsittelyä ja sitä toivotaan käytettävän säästeliäästi, jotta sitä riittäisi muillekin. Suihkuun puolestaan pääsee kyllä silloin kun maksaa yöstään esim. caravan parkissa, mutta näin budjettimatkailijoina olemme pyrkineet suosimaan ilmaisia leiriytymis- ja lepoalueita aina kun vain mahdollista. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti