Sydneyn sykkeessä

Maanantain julkkisbongausten jälkeen loppuaika sujui huomattavasti tasaisemmin tykytyksin. Kävin pyörimässä pitkin kaupunkia ja katsastamassa kaikki "pakolliset" turistikohteet, kuten oopperatalon, Harbour Bridgen, China Townin ja King's Crossin. Sydneyssä oli kivaa, mutta suurkaupungit ovat kokolailla samanlaisia joka paikassa. Ehdottomasti visiitin arvoinen paikka!

Tiistaina kävin aamupäivästä katsomassa oopperataloa ja kävimpä jopa siellä aulassakin. Ikävä kyllä ilman lippua joko kierrokselle tai johonkin esitykseen kovin pitkälle en päässyt. Tapasin myös tulevan reissukaverini Riinan, jonka kanssa kävimme ihmettelemässä China Townia ja Chinese Gardenseja. Puutarha oli kaunis vihreä keidas suurkaupungin keskellä. Sydneyssä on kyllä paljon puistoja ja vesi lähellä, joten se on ihan mukava kaupunki. Illalla suuntasin vielä Botanic Gardensille ennen paluutani hostellille.

Keskiviikkona aamusta kävi ilmi, että hostellilla oli kolme muutakin suomalaista. Heidän kanssaan tuli vaihdettua jonkin verran reissukuulumisia. Yleensä meitä ei ole täällä kovin montaa samoissa paikoissa, joten neljä samassa hostellissa hipoo jo ennätystä! Sen sijaan ruotsalaisia, saksalaisia ja ranskalaisia kyllä riittää... Keskiviikkona kävin vielä hieman kiertelemässä keskustassa ja King's Crossin alueella. Alunperin olin ajatellut hengata myös jonkin verran Bondin kuuluisalla rannalla, mutta koleahko tuuli sai luopumaan tästä suunnitelmasta.

Hostellini Surfside Coogee oli muuten ihan mukava, mutta keskiviikkona minua oltiin jo häätämässä pihalle. Respa oli kirjannut minut ilmeisesti sisään jotenkin väärin, joten ensin aamulla siivoojat kyselivät, enkö olekan lähdössä ja illalla ensin kävi toinen respan kaveri ja sitten vielä toinen kertomassa (ilmeisesti toisistaan tietämättä), että "your rent ran out today." Onneksi minulla oli kuitti maksustani tallella, joten pystyin todistamaan maksaneeni kolmesta yöstä. No, inhimillisiä virheitä sattuu ja silleen, mutta siinä vaiheessa kun kolmas ihminen tuli kyselemään seuraavan yön maksusta, alkoi pikkuhiljaa palaa käpy. :D

Torstaina aamulla tsekkauduin pihalle ja lähdin jatkamaan matkaa kohti pohjoista.

Koskaan ei tiedä, kuka kulman takaa löytyy...

Saavuin Sydneyyn maanantaina ja suunnistin heti ensimmäisenä hostellille suihkuun. Siitä virkistäytyneenä ja intoa täynnä hyppäsin bussiin ja suuntasin kohti keskustaa. Hostellini on siis hieman keskustan ulkopuolella Coogeessa, sillä täältä löytyi ilmaisia parkkipaikkoja. Ja muutenkin miljoonakaupungin keskustassa sompaaminen isolla jä jäykästi ohjautuvalla campervänillä ei ole niitä ykkösjuttuja to-do-listallani. :)

Mutta joo, hyppäsin bussista pois keskustassa ja lähdin kävelemään lupaavalta kuulostavaa (Market street) katua pitkin. Tuskin olin päässyt paria sataa metriä pidemmälle, kun bongasin ison joukon ihmisiä seisomassa ja katsomassa jotakin. Minäkin siitä sitten kuikuilemaan että mitä siellä kadun toisella puolella oikein on. No, siellähän oli liuta toimittajia, punainen matto ja valonheittimiä ja kaikkea! Jäin siihen pojottamaan ja ihmettelemään että mitä oikein tapahtuu. Pian bongasin banderollit/mainosliput, joissa mainostettiin Unbroken-leffan maailman ensi-iltaa. Siinä sitten varmaan puoli tuntia ihmeteltiin ja odotettiin, että koska alkaa tapahtua. Suurin osa muista paikallaolijoista oli myös vain sattunut paikalle. Tällä kertaa odottaminen kannatti, sillä ohjelmassa oli mielenkiintoisia haastatteluja, joitain filminpätkiä, sekä tottakai julkkisvieraita. Elokuva on Angelina Jolien ohjaama, joten hän oli myös edustamassa miehensä Brad Pittin kanssa. Voin tunnustaa, että siinä joukkohysteriassa sekosin hieman itsekin ja nyt on muistikortti täynnä enemmän ja vähemmän onnistuneita kuvia ihmisten käsistä, kameroista ja kännyköistä. Onneksi sentään mukaan mahtui muutama onnistunutkin otos illan tähtivieraista. :)

Olin ehkä jopa hieman yllättynyt siitä kuinka hyväntyylisesti ja kärsivällisesti Angelina ja Brad kierdivät faneja tapaamassa sekä ottamassa kaveriselfieitä heidän kanssaan. Toisaalta sehän on osa heidän työtään: produktioiden promoaminen ja hyvän imagon luominen.

Oli hienoa päästä todistamaan kyseistä tapahtumaa ja päästä näkemään ison luokan tähtiä ihan tosielämässä. En yleensä älyttömästi julkkiksista intoile, enkä tiedä olisinko välttämättä suunnistanut paikalleekstrasti tilaisuutta seuraamaan, mutta sinne sattumalta päätyminen oli todella huikea yllätys ja loistava aloitus Sydneyn reissulle. :)

Princess Highway, Melbournesta Sydneyyn

Lauantaiaamuna oli aika sanoa heipat kavereille ja lähteä jatkamaan matkaa Melbournesta kohti Sydneytä. Oli ihan hyvä fiilis lähteä itsekseen ajelemaan. Reittivaihtoehdoista päädyin Princess Highwayhin, joka kiertää hieman etelän kautta ja melko läheltä rantoja. Välillä myös poikkesin highwayltä pienemmille teille katselemaan maisemia ja ihailemaan rantoja.

Päivä oli harmaa ja pilvinen ja jotenkin oli sellainen nuutunut ja väsynyt olo koko päivän. En tiedä, miten oikein sopeudun Suomen keleihin täältä palattuani... Matkalla kävin tsekkaamassa 90 Mile Beachin ja siinä lähistöllä olevat suola(?)järvet. Kovin olivat matalia ja kuivan oloisia. Hienot maisemat kuitenkin. 90 Mile Beachin varrella oli paljon leiriytymispaikkoja, joista jokainen oli oma rauhallinen pikku soppensa ja niistä kaikista oli pääsy meren rantaan. Sinne yöksi jääminen toisaalta houkutteli, mutta paikka olisi pitänyt varata ja maksaa ja kun päivänvaloakin olivielä jäljellä, niin päätin jatkaa matkaa. Pilvisestä päivästä oli jotain hyötyäkin, sillä auringonlasku merelle oli ihana. Ajoin juuri vuoren rinteellä kulkevaa tietä pitkin ja sivusilmällä seurailin taivaan värjäytymistä. Ihan mieletöntä. Tosin kun sain auton pysäytettyä ja pääsin sopivaan kuvauspaikkaan, parhaat hetket olivat jo takana. Onneksi päänsisäiseltä kovalevyltä löytyy kuvia tapahtuneesta. :) Yöksi päädyin symppikseen metsän keskellä sijaitsevaan leiripaikkaan. Vielä kun sade alkoi ropista auton kattoon, niin oli oikein mukava nukkua virkistävät yöunet.

Aamulla sade sen kuin vain jatkui. Peiton alla oli mukavan lämmin ja sieltä pois kömpiminen ei oikein houkutellut. Matkaa oli kuitenkin jatkettava, joten ei muta kun ylös, aamupalaa nassuun ja tien päälle. Suurimman osan päivästä satoi, joten en viitsinyt juuri pysähdellä tai koukkailla monille kansallispuistojen tarjoamille kävelyreiteille. Periaatteessa säässä kuin säässä pärjää kyllä pukeutumalla oikein, mutta kaatosade ja märkä metsä ei tällä kertaa houkutellut. Eiköhän sitä lajia saa sitten taas Suomessa ihan tarpeeksi. Onneksi keli selkeni iltaa kohden, joten muutaman hienon luontokohteen kävin bongaamassa. Mm. Jotkin wetlandsit ja pari rantaa.

Reittini oli ihanan vaihteleva, se mutkitteli vuoristoteillä, joita ympäröivät välillä metsät, välillä vihreät niityt ja laitumet ja välillä toisella puolen avautui hienoja näköaloja merelle. Kuvia ei paljoa kertynyt, sillä parhaisiin paikkoihin ei yleensä voinut pysähtyä kuvaamaan. Olen välillä miettinyt, että mikä näitä ausseja vaivaa, kun ei ne laita lookoutin lookouttia, vaikka maisemia mielellään ihailisi pidempäänkin kuin vain sen ohikiitävän hetken kun vilahdat autolla ohi.

Yöksi pysähdyin jälleen rest arealle tien varteen. Se oli ihan tien vieressä ja melko lähellä viereisiä pikkukyliä, mutta kun siellä oli muitakin jäämässä yöksi, niin mikä jotten sitten minäkin. Seuraavalle ilmaiselle yöpymispaikalle kun olisi ollut matkaa ainakin 40km. (Minulta löytyy siis Camps 7 -kirja, josta näitä bongailen. Saman asian ajaisi Wikicamps-aplikaatio, mutta puhelimeni ei tue moisia hienouksia.) No, matkan jatkaminen heti silloin olisi voinut olla hyvä idea...

Vähän jälkeen yhdeksän jotkut luuserit, joilla ei ilmeisesti ole parempaakaan tekemistä elämässään päättivät kaahata paikalle, soittaa torvea, kiljua ja välkytellä valoja. Kun tämä ei saanut mitään reaktioita aikaan leiriytyjissä, siirtyivät he autojen ikkunoiden koputteluun, autojen heilutteluun ja suoriin solvauksiin. Kiva. Huutelivat mm. että olemme siellä laittomasti ja mitähän vielä. Luulivat kai tekevänsä suurenkin palveluksen yhteiskunnalle. Idiootit. Pojat uhosivat tulevansa vielä takaisin. Pohdin siinä sitten, että olisiko syytä vaihtaa paikkaa, kello ei vielä ollut mahdottoman paljoa, mutta periaatteesta kiusantekijöille periksi antaminen ei houkutellut. Ei siis muuta kuin tuplatarkistus, että kaikki ovet olivat lukossa sekä ikkunat kiinni. Joskus puoli yhdentoista aikoihin herään siihen kun joku tyttö koputtaa ikkunaan ja huikkii "Hey, guys!" Ensimmäinen ajatus on, että nyt niillä on jo joku tyttökin mukana. En reagoi! Tytön poistuttua kurkin verhojen välistä pihalle ja näen muiden leiriytyjien pitävän palaveria autojensa vieressä. Kohta muut tulevat vielä uudestaan herättelemään minua ja kertovat lähtevänsä poliisiasemalle tekemään ilmoitusta sekä vaihtavansa paikkaa. Totean, että ehkä on parempi lähteä mukaan. Niin sitten köröttelemme neljän auton letkassa pitkin pimeitä teitä ja kylänraitteja lähimmälle poliisiasemalle, jossa ei ennakkotiedoista poiketen kuitenkaan ole ketään paikalla. Onneksi sieltä löytyy puhelin, jolla voi soittaa ilmoituksen. Asemalla minulle selviää, että pikkukylän luuserit olivat palanneet takaisin ja häiriköineet muita autoja. Minä puolestani olin nukkunut autuaan tietämättömänä läpi koko tilanteen. Pojat olivat luvanneet tulla taas takaisin parin tunnin päästä ja silloin muut olivat saaneet tarpeekseen.

En tiedä asiasta sen enempää kuin että me siirryimme läheisen puiston parkkipaikalle nukkumaan ja poliisipartio lähti rest arealle katsomaan tulivatko pojat takaisin. Sheriffin leikkiminen johti siis siihen, että siirryimme täysin lailliselta paikalta ei ehkä ihan yhtä sopivalle. Loppuyö sujui onneksi rauhallisemmissa merkeissä. Ja aamulla tein oman ennätykseni: heräsin kuudelta ja olin tien päällä jo kymmentä yli kuusi!

Viimeinen päivämatka meni mukavasti. Kiertelin muutaman tourist driven ja pysähdyin aamupalalle söpöön pikkukaupunkiin nimeltä Berry. Kävin myös katsastamassa Waterfall-nimisen kylän, mutta ikävä kyllä en löytänyt ainakaan nopealla kierroksella yhtään vesiputousta. Pääsin kuin pääsinkin Sydneyyn ehjin nahoin ja ilman ruttuja pellissä, vaikka isoilla motareilla ja suurkaupungin vilinässä ison, hitaan ja jäykän auton kanssa luoviminen on melko jännää. :)

Fiiliksiä Melbournen viikon lopulla

Aikani Melbournessa lähentelee loppuaan. On ollut mukavaa seisahtaa hetkeksi paikalleen kolmen ja puolen viikon jatkuvan etenemisen jälkeen. Viikon aikana olen pääasiassa ottanut rennosti, katsellut kaupunkia, nähnyt muutaman kaverin, jotka asuvat täällä sekä tietysti hakenut töitä Suomesta.

Kiva viikko takana, mutta huomenna on taas kiva jatkaa matkaa. Viimeinen kuukausi Australiassa on käynnissä ja vielä olisi muutama tuhat kilometriä ajettavana sekä muutama paikka nähtävänä. Toisaalta voisi olla hauskaa viettää enemmänkin aikaa näissä maisemissa, mutta toisaalta on täältä jo ne eniten kiinnostavat jutut tullut nähtyä.

Huomenna olisi tarkoitus suunnata heti aamusta tai viimeistään aamupäivästä tien päälle. Tällä tietoa olen lähdössä matkaan yksin. Ilmoitus hostellin ilmoitustaululla ja backpackereiden facebookin kimppakyytiryhmässä poikivat pari yhteydenottoa, mutta nyt näyttäisi siltä, että Sydneysta seuraani liittyy toinen tyttö ja alkumatkan ajelen keskenäni. Toinen yhteyttä ottanut oli ranskalaistyttö, joka kanssa suunnitelmamme kuitenkin erosivat sen verran, että yhteinen reissu ei oikein olisi onnistunut. Vaan eipä tuo haittaa. Yksin reissaaminen on ihan virkistävää vaihtelua. Voi pysähtyä juuri silloin kun haluaa ja mennä juuri sinne, mikä itseä kiinnostaa ja  myös lähteä silloin kun tuntuu siltä, ilman jatkuvaa vatvomista ja odottelua. Toki kaverin/kavereiden kanssa reissaaminen on mukavaa, mutta toisinaan itsekseen liikkeelläolo saattaa olla jossain määrin helpompaa. Puolensa ja puolensa kussakin. Tässä on ainekset omaan tekstiinsä, joka ehkä syntyy jossain kohtaa. :)

Työnhakua ja netinkäyttöä

Nyt kun kerrankin ollaan jonkin aikaa paikallaan, niin on hyvä hetki kääntää katsetta myös tulevaisuuteen ja kotiinpaluuseen. Tässä alkuviikosta Victorian State Library onkin tullut tutuksi, kun olen istunut täyttelemässä nettihakemuksia eri kohteisiin. Hivenen hommaa hankaloittaa se, että kaikki puhelut tarvii soittaa iltapäivästä/illasta ja hostellin netti on parhaimmillaankin erittäin hidas. Yleensä siiihen ei edes pääse kirjautumaan. Mutta joo, hakemuksia on siis tullut täyteltyä ja jonkin verran myös kaupungilla kierreltyä. Onneksi Melbourne on ennestään jossain määrin tuttu, joten ei tunnu niin pahalta istua sisällä koneen ääressä nähtävyyksien katselun sijaan. :)

Ja sitten pari ajatusta netistä ja riippuvuudesta siihen. Milloin elämästä oikeasti tuli näin nettiriippuvaista? Tuntuu, että noin joka toisessa blogitekstissä mainitsen netin jollain tapaa. En edes yleensä ole mitenkään kovin tietokoneen orja... Toisaalta reissatessa nettiä tarvitsee moneen asiaan, kuten tiedonhakuun, matkojen ostoon/varauksiin, hostellivarauksiin... Ja tietenkin yhteydenpito kotiväkeen ja ystäviin on sitä kautta helpompaa. Saanpahan päivitettyä reissukuulumisia tänne blogiin ja välillä facebookiinkin. Toisaalta joskus ( esim. Lapin vaelluksilla, roadgripillä Outbackin halki) on myös ihanan vapauttavaa vain sulkea puhelin ja nauttia siitä hetkestä, niistä maisemista ja siitä seurasta, joissa kulloinkin sattuu olemaan.

Netti on helpottanut monia asioita ja me ollemme mlneen kertaan reissun aikana ihmetelleet mitä ihmiset tekivät ennen mobiililaajakaistaa. Kai ne luottivat matkaoppaisiin. Ja seikkailivat vähän enemmän. Ehkäpä itsekin suljen koneen tältä iltapäivältä, suuntaan raittiiseen ulkoilmaan tai kaupungin sykkeeseen ja jatkan töiden soittelua illemmalla.

Pingviinejä ja poppingia - viikonloppu Melbournessa

Saavuimme Melbourneen perjantaina. Kolmen ja puolen vikon reissauksen jälkeen se oli vähän kuin olisi kotiin tullut. Vietin ensimmäisen Australian viikkoni täällä tammikuussa, joten maisemat ja paikat ovat jokseenkin tuttuja. Lisäksi välillä on ihan mukavaa olla samassa paikassa hieman pidempään ainaisen eteenpäin kiirehtimisen sijaan.

Ensimmäinen päivä kului riittävän tehokasta nettiä metsästäessä sekä hostelleja vertaillessa. Meistä useammallakin on kyllä netti kännykässä, mutta akkutilanne oli heikohko lepoalueyön ja aamun lyhyen ajomatkan seurauksena. Lopulta päädyimme Coffee Palace Backpackersiin St Kildan alueelle. Kilda on noin viiden kilometrin päässä keskustasta sijaitseva ravintola-, kahvila- sekä putiikkikeskittymä kaupungin suositun (ainoan?) rannan läheisyydessä. Sieltä löytyy myös pienehkö huvipuisto sekä satama.

Sataman aallonmurtajalta löytyvät myös St Kildan iki-ihanat, ylisöpöt, sydämen sulattavan ja muutenkin varsin valloittavat pikkupinviinit. (Sinipingviini taitaa olla lajinvirallinen suomenkielinen nimi.) Itse olin käynyt ihastelemassa niitä jo ensimmäisellä Melbournen visiitilläni, mutta uudestaanhan niitä oli päästävä katsomaan. Raahasinkin koko köörin aallonmurtajalle auringonlaskun aikaan, jolloin pingviinit palaavat mereltä takaisin pesiinsä. Tällä kertaa pääsimme näkemään jopa pingviinien rantautumisen sekä muutamia untuvikkoja odottamassa ruokaa pesien ulkopuolella. Ne olivat kaikki ihan superihania!

Lauantaina lähdimme keskustaan ja lähinnä palloilimme kaupungilla. Iltapäivästä bongasin katutanssitapahtuman, joka liikkui keskustassa paikasta toiseen. Vanhana B-girlinä (breikkarina) innostuin tietenkin valtavasti ja jäin seuraamaan tanssibattleja, joissa eri katutanssilajien osaajat ottivat mittaa toisistaan DJ:n soittaessa ja MC:n nostattaessa tunnelmaa. Battleissa tuli nähtyä ainakin breikkiä, poppingia, housea sekä voguingia. Lopulta voiton kisassa vei joku amerikkslainen kaveri, jonka nimeä en nyt muista? Battlejen välisten taukojen vapailla jamiosuuksilla rinkiin sai mennä tanssimaan kuka vain. Omaaki  tanssijalkaani vipatti kovasti, mutta huono kenkävalinta + noin vuoden tauko tanssimisesta + suuret katsojamäärät -kombinaatio piti minut ringin reunalla. Ei se mitään, hauskaa oli silti!

Lauantai-iltana tapasin hostellilla pari suomalaista poikaa sekä jonkin verran suomea puhuvan virolaisen. Virolaisen kaverin suosikkibiisi oli im eisesti Haloo Helsingin Beibi, tai ainakin sen verran innokkaasti hän sitä hoilasi. Minulle myös kerrottiin, että suomea puhuessani puheestani kuulemma kuulee, että olen ollut täällä jo jonkin aikaa. No, viimeisten neljän kuukauden aikana ei kieltämättä ole juuri suomea tullut puhuttua.

Sunnuntaina kävin päivällä kaupungilla ja illemalla Kildan alueella pyörimässä. Ei mitään sen kummempaa. Osa porukasta poti vielä eilisen illan jälkeisiä oloja ja yksi keskittyi kovasti paluulentojen etsimiseen, joten sain palloilla aika lailla itsekseni. Kolmen ja puolen viikon tiiviin yhdessä reissaamisen jälkeen se sopi paremmin kuin hyvin. :)

Great Ocean Road

Great Ocean Road (GOR) kiemurtelee Australian etelärannikolla Adelaiden ja Melbournen välillä ja pituutta sillä on vähän vajaat 300 km. Me ajoimme reitin luonnollisestikin lännestä itään.

Matkan varrella oli hienoa seurata maiseman muuttumista ja erilaisia merinäköaloja. Ensimmäisenä iltana Adelaidesta lähdettyämme ajelimme vain meren rannassa kulkevaa tietä pitkin ja ihailimme auringon laskua horisontissa. Seuraava aamu valkeni aurinkoisena ja ajoimme leiripaikastamme parinkymmenen kilometrin päähän meren rantaan aamu-uinnille. Virkistävää! Iltapaivästä pääsimme jo tien kuuluisille kalkkikivimuodostelmille. Sää ei ollut suosiollisin (taivas alkoi vetäytyä pilveen ja tuuli muuttui voimakkaammaksi), mutta kävimme silti ihailemassa mm. London Bridgeä sekä Martyrs Bayta. Päätimme jäädä yöksi hieman alkuperäistä suunnitelmaa aikaisempaan kohteeseen ja kieltämättä kuuma suihku Caravan Parkissa tuntui erittäin hyvältä kohmeisen päivän jälkeen.

Kolmantena päivänä jatkoimme jylhien kalkkikivijyrkänteiden ja -muodotelmien ihailua mm. Loch Ardilla sekä kävimme katsastamassa myös GOR:in ehkä tunnetuimman muodostelman, eli 12 apostolia. Itse apostolit olivat ehkä vähän vähemmän vaikuttavat kuin olisin odottanut, mutta turistien määrä puolestaan yllätti. Siellä oli kunnon keskus kioskeineen ja helikopterilentoineen kaikkineen! Pian apostolien jälkeen tie kääntyi kauemmas rannasta ja sukelsi sademetsien keskelle vuoristoon. Yöksi olimme suuntaamassa eräälle kansallispuiston leirintäalueelle, jonka camping-kirjamme kertoi olevan ilmainen, mutta paikalle päästyämme osoittautui maksulliseksi ja varauksen vaativaksi. Sen seurauksena päätimme jatkaa matkaa läheiseen caravan parkiin. Jotain hyvää ylimääräisestä lenkistä kuitenkin oli,sillä pääsimme näkemään koaloita luonnossa! Jotain, jonla bongaamista olen odottanut jo pitkään! Ne olivat ihan supersöböjä!!!!

Neljäntenä päivänä matka jatkui ihanien vihreiden vuoristoniittyjen ja metsien keskeltä vuorten rinteille avautuvien maisemien välissä. Aamupäivällä saavuimme jälleen uudenlaiseen ympäristöön, kun tie palasi meren rantaan, jossa se kiemurteli vuoren rinteillä ja vasemmalla puolen vuorottelivat vuorten rinteet, laitumet, niityt sekä metsät ja oikealla puolen oli vain vettä silmänkantamattomiin. Välillä tie kulki myös sympaattisten pikkukaupunkien läpi. Iltapäivästä saavuimme Torquaihin, joka tunnetaan rannikon surffipääkaupunkina. Onneksi aallot eivät olleet kovin kummoiset, ja ilma kylmä, sillä muuten olisi tehnyt vielä enemmän pahaa ajaa ihanien surffibiitsien ohi. Nytkin se oli ihan riittävän vaikeaa. :) Ennen iltaa pyörähdimme vielä nopeasti Geelongissa, ennen kuin jatkoimme matkaamme viimeiselle ilmaiselle lepoalueelle ennen Melbournea, jossa

vietimme roadtripin viimeisen yön.

Kaiken kaikkiaan Great Ocean Road on hieno kokemus, jossa riittää paitsi ajettavaa, myös kävellen tutustuttavia kohteita. Osa elämystä on ihan vain ajaminen niiden kaikkien muuttuvien maisemien halki, mutta tiellä riittää myös monia kohteita, joihin kannattaa pysähtyä hetkeksi. Meillä matkaan kului nelisen päivää, mutta siihen saisi varmasti käytettyä helposti viikonkin. Sanoisin, että näimme kaikki pääkohteet sekä monia pienempiä, mutta oli myös joitakin pikkujuttuja, joiden ohi vain ajoimme. 

Kaverikuva parin apostolin kanssa

Koala!!!

Me tehtiin se! GOR ajettu läpi 

Adelaide

Alfredista ajoimme aamulla parinkymmenen kilometrin päähän Wallaroohon uimaan. Jee! Viileähkö merivesi virkisti mukavasti ja sen jälkeen oli hyvä lähteä suunnistamaan kohti Adelaidea, South Australian pääkaupunkia. Adelaide on Australian viidenneksi suurin kaupunki, asukasluku wikipedian mukaan n. 1,2 miljoonaa. Vänillämme Halilla on toki ennenkin ajettu suurkaupungin vilinässä, mutta uuden kuskin kanssa se on aina jännää. Selvisimme kuin selvisimmekin kolhuitta parkkiin, vaikka välillä eräällä nimeltämainitsemattomalla takapenkkiläisellä (minulla) olikin vaikeuksia pitää verenpaineensa kurissa kaikkien jännien tilanteiden keskellä. :)

Auto turvallisesti parkissa lähdimme tutustumaan kävellen uuteen ympäristöömme. Pyörimme keskustassa, söimme päivällistä ja valkkasimme parasta majoitusvaihtoehtoa ystävämme Mäkkärin wifin voimin. Tämän reissun aikana on muuten mäkissä tullut vierailtua paljon normaalia useammin. Onneksi sieltä saa muutakin kuin purilaisia. (Kahvi ja 30:n sentin pehmikset ovat myös suosittu vaihtoehto.)

Päädyimme viettämään kaksi yötä Sunny's backpackers -hostellissa, hintaa 24 dollaria/pää/yö. Itse kaupungissa pyörimme pari päivää keskustassa, jossa kävimme katsastamassa paitsi yöelämän, myös museon, taidegallerian ja kasvitieteellisen puutarhan sekä ihmettelemään menoa muuten. Museossa oli tarjolla mielenkiintoisia näyttelyitä muun muassa Oseanian alkuperäiskansojen elämästä, Australian eläimistä sekä mineraaleista. Taidegalleria puolestaan esitteli teoksia keskiajalta nykypäivään.

Kaiken kaikkiaan Adelaide oli mukava kaupunki, siellä olisi voinut viettää vaikka vähän pidemänkin aikaa, mutta nyt on aika suunnata kohti Great Ocean Roadia ja Melbournea.