lauantai 22. marraskuuta 2014

Sydneyn sykkeessä

Maanantain julkkisbongausten jälkeen loppuaika sujui huomattavasti tasaisemmin tykytyksin. Kävin pyörimässä pitkin kaupunkia ja katsastamassa kaikki "pakolliset" turistikohteet, kuten oopperatalon, Harbour Bridgen, China Townin ja King's Crossin. Sydneyssä oli kivaa, mutta suurkaupungit ovat kokolailla samanlaisia joka paikassa. Ehdottomasti visiitin arvoinen paikka!

Tiistaina kävin aamupäivästä katsomassa oopperataloa ja kävimpä jopa siellä aulassakin. Ikävä kyllä ilman lippua joko kierrokselle tai johonkin esitykseen kovin pitkälle en päässyt. Tapasin myös tulevan reissukaverini Riinan, jonka kanssa kävimme ihmettelemässä China Townia ja Chinese Gardenseja. Puutarha oli kaunis vihreä keidas suurkaupungin keskellä. Sydneyssä on kyllä paljon puistoja ja vesi lähellä, joten se on ihan mukava kaupunki. Illalla suuntasin vielä Botanic Gardensille ennen paluutani hostellille.

Keskiviikkona aamusta kävi ilmi, että hostellilla oli kolme muutakin suomalaista. Heidän kanssaan tuli vaihdettua jonkin verran reissukuulumisia. Yleensä meitä ei ole täällä kovin montaa samoissa paikoissa, joten neljä samassa hostellissa hipoo jo ennätystä! Sen sijaan ruotsalaisia, saksalaisia ja ranskalaisia kyllä riittää... Keskiviikkona kävin vielä hieman kiertelemässä keskustassa ja King's Crossin alueella. Alunperin olin ajatellut hengata myös jonkin verran Bondin kuuluisalla rannalla, mutta koleahko tuuli sai luopumaan tästä suunnitelmasta.

Hostellini Surfside Coogee oli muuten ihan mukava, mutta keskiviikkona minua oltiin jo häätämässä pihalle. Respa oli kirjannut minut ilmeisesti sisään jotenkin väärin, joten ensin aamulla siivoojat kyselivät, enkö olekan lähdössä ja illalla ensin kävi toinen respan kaveri ja sitten vielä toinen kertomassa (ilmeisesti toisistaan tietämättä), että "your rent ran out today." Onneksi minulla oli kuitti maksustani tallella, joten pystyin todistamaan maksaneeni kolmesta yöstä. No, inhimillisiä virheitä sattuu ja silleen, mutta siinä vaiheessa kun kolmas ihminen tuli kyselemään seuraavan yön maksusta, alkoi pikkuhiljaa palaa käpy. :D

Torstaina aamulla tsekkauduin pihalle ja lähdin jatkamaan matkaa kohti pohjoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti