sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Adelaide

Alfredista ajoimme aamulla parinkymmenen kilometrin päähän Wallaroohon uimaan. Jee! Viileähkö merivesi virkisti mukavasti ja sen jälkeen oli hyvä lähteä suunnistamaan kohti Adelaidea, South Australian pääkaupunkia. Adelaide on Australian viidenneksi suurin kaupunki, asukasluku wikipedian mukaan n. 1,2 miljoonaa. Vänillämme Halilla on toki ennenkin ajettu suurkaupungin vilinässä, mutta uuden kuskin kanssa se on aina jännää. Selvisimme kuin selvisimmekin kolhuitta parkkiin, vaikka välillä eräällä nimeltämainitsemattomalla takapenkkiläisellä (minulla) olikin vaikeuksia pitää verenpaineensa kurissa kaikkien jännien tilanteiden keskellä. :)

Auto turvallisesti parkissa lähdimme tutustumaan kävellen uuteen ympäristöömme. Pyörimme keskustassa, söimme päivällistä ja valkkasimme parasta majoitusvaihtoehtoa ystävämme Mäkkärin wifin voimin. Tämän reissun aikana on muuten mäkissä tullut vierailtua paljon normaalia useammin. Onneksi sieltä saa muutakin kuin purilaisia. (Kahvi ja 30:n sentin pehmikset ovat myös suosittu vaihtoehto.)

Päädyimme viettämään kaksi yötä Sunny's backpackers -hostellissa, hintaa 24 dollaria/pää/yö. Itse kaupungissa pyörimme pari päivää keskustassa, jossa kävimme katsastamassa paitsi yöelämän, myös museon, taidegallerian ja kasvitieteellisen puutarhan sekä ihmettelemään menoa muuten. Museossa oli tarjolla mielenkiintoisia näyttelyitä muun muassa Oseanian alkuperäiskansojen elämästä, Australian eläimistä sekä mineraaleista. Taidegalleria puolestaan esitteli teoksia keskiajalta nykypäivään.

Kaiken kaikkiaan Adelaide oli mukava kaupunki, siellä olisi voinut viettää vaikka vähän pidemänkin aikaa, mutta nyt on aika suunnata kohti Great Ocean Roadia ja Melbournea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti