Great Ocean Road (GOR) kiemurtelee Australian etelärannikolla Adelaiden ja Melbournen välillä ja pituutta sillä on vähän vajaat 300 km. Me ajoimme reitin luonnollisestikin lännestä itään.
Matkan varrella oli hienoa seurata maiseman muuttumista ja erilaisia merinäköaloja. Ensimmäisenä iltana Adelaidesta lähdettyämme ajelimme vain meren rannassa kulkevaa tietä pitkin ja ihailimme auringon laskua horisontissa. Seuraava aamu valkeni aurinkoisena ja ajoimme leiripaikastamme parinkymmenen kilometrin päähän meren rantaan aamu-uinnille. Virkistävää! Iltapaivästä pääsimme jo tien kuuluisille kalkkikivimuodostelmille. Sää ei ollut suosiollisin (taivas alkoi vetäytyä pilveen ja tuuli muuttui voimakkaammaksi), mutta kävimme silti ihailemassa mm. London Bridgeä sekä Martyrs Bayta. Päätimme jäädä yöksi hieman alkuperäistä suunnitelmaa aikaisempaan kohteeseen ja kieltämättä kuuma suihku Caravan Parkissa tuntui erittäin hyvältä kohmeisen päivän jälkeen.
Kolmantena päivänä jatkoimme jylhien kalkkikivijyrkänteiden ja -muodotelmien ihailua mm. Loch Ardilla sekä kävimme katsastamassa myös GOR:in ehkä tunnetuimman muodostelman, eli 12 apostolia. Itse apostolit olivat ehkä vähän vähemmän vaikuttavat kuin olisin odottanut, mutta turistien määrä puolestaan yllätti. Siellä oli kunnon keskus kioskeineen ja helikopterilentoineen kaikkineen! Pian apostolien jälkeen tie kääntyi kauemmas rannasta ja sukelsi sademetsien keskelle vuoristoon. Yöksi olimme suuntaamassa eräälle kansallispuiston leirintäalueelle, jonka camping-kirjamme kertoi olevan ilmainen, mutta paikalle päästyämme osoittautui maksulliseksi ja varauksen vaativaksi. Sen seurauksena päätimme jatkaa matkaa läheiseen caravan parkiin. Jotain hyvää ylimääräisestä lenkistä kuitenkin oli,sillä pääsimme näkemään koaloita luonnossa! Jotain, jonla bongaamista olen odottanut jo pitkään! Ne olivat ihan supersöböjä!!!!
Neljäntenä päivänä matka jatkui ihanien vihreiden vuoristoniittyjen ja metsien keskeltä vuorten rinteille avautuvien maisemien välissä. Aamupäivällä saavuimme jälleen uudenlaiseen ympäristöön, kun tie palasi meren rantaan, jossa se kiemurteli vuoren rinteillä ja vasemmalla puolen vuorottelivat vuorten rinteet, laitumet, niityt sekä metsät ja oikealla puolen oli vain vettä silmänkantamattomiin. Välillä tie kulki myös sympaattisten pikkukaupunkien läpi. Iltapäivästä saavuimme Torquaihin, joka tunnetaan rannikon surffipääkaupunkina. Onneksi aallot eivät olleet kovin kummoiset, ja ilma kylmä, sillä muuten olisi tehnyt vielä enemmän pahaa ajaa ihanien surffibiitsien ohi. Nytkin se oli ihan riittävän vaikeaa. :) Ennen iltaa pyörähdimme vielä nopeasti Geelongissa, ennen kuin jatkoimme matkaamme viimeiselle ilmaiselle lepoalueelle ennen Melbournea, jossa
vietimme roadtripin viimeisen yön.
Kaiken kaikkiaan Great Ocean Road on hieno kokemus, jossa riittää paitsi ajettavaa, myös kävellen tutustuttavia kohteita. Osa elämystä on ihan vain ajaminen niiden kaikkien muuttuvien maisemien halki, mutta tiellä riittää myös monia kohteita, joihin kannattaa pysähtyä hetkeksi. Meillä matkaan kului nelisen päivää, mutta siihen saisi varmasti käytettyä helposti viikonkin. Sanoisin, että näimme kaikki pääkohteet sekä monia pienempiä, mutta oli myös joitakin pikkujuttuja, joiden ohi vain ajoimme.
| Kaverikuva parin apostolin kanssa |
| Koala!!! |
| Me tehtiin se! GOR ajettu läpi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti