Kotimatkalla

Kotimatkalle lähdin lauantaina aamulla. Lento lähti Brisbanesta 9.25, joten junalla ja bussilla kentälle kulkiessa piti liikenteeseen lähteä jo ennen kuutta. Vaikka en mitenkään superaamuvirkku olekaan, niin tällä kertaa puoli viideltä heräämknen ei tuottanut pahempia ongelmia. Siitä sitten heitin vielä viimeiset tavarat rinkkaan, sanoin heipat Lotalle ja lähdin könyämään kaikkine tavaroineni kohti bussipysäkkiä. Bussi meni onneksi suoraan Roma Streetin asemalle, josta pääsin hyppäämään suoraan lentoasemalle vievään junaan, Air trainiin.

Lentoasemalla pääsin check in:istä läpi ilman lisämaksuja, vaikka vähän jännittikin matkatavaroiden painon puolesta. :D Brisbanen kentällä tullaan muuten jännästi turvatarkastuksesta suoraan keskelle tax free -myymälää. Täpötäysien laukkujen ansiosta shoppailu sai kuitenkin jäädä tällä kertaa.

Lento Brisbanesta Hong Kongiin sujui mukavasti leffoja katsellen ja Cathay Pacificin lentokoneruuiksi hyvistä sapuskoista nauttien. Honkkarissa minulla oli reilu kuuden tunnin vaihto, jonka aikana palloilin jonkin verran ympäri kenttää jaloittelemassa ja kävin syömässä, sekä päivitin blogia. Kyseiseltä kentältä löytyi ilahduttavasti ilmainen wifi sekä latauspisteitä kännykoille ja muulle elektroniikalle, joista sai virtaa myös ihan usb-johdolla. Erittäin matkailijaystävällistä!

Hong Kongista Moskovaan lento kulki yön yli. Lähtö oli joskus puolen yön kieppeillä ja perillä Moskovassa oltiin hieman ennen puoli kahdeksaa aamulla. Lyhyiden yöunien ja pitkän päivän seurauksena uni tuli kallistumattomillakin penkeillä todella hyvin. Jossain vaiheessa kurkin ikkunasta ulos ja ihailin pilvetöntä tähtitaivasta, sekä alhaalla lumisen maan keskellä näkyviä kylien ja kaupunkien valorykelmiä. Jälleen kerran mielessä kävi, että kunnon kamera voisi olla kiva... Tosin reissussa siitä olisi ehkä liikaa huolta ja se painaisi ja veisi tilaa ja ja ja... Ehkä ensi kerralla sitten. :D

Tätä kirjoittaessa istun Moskovan kentällä odottamassa viimeistä lentoani Helsinkiin. Kenttä on ehkä pienehkö verratuna moniin isompiin ja välillä joutuu opasteita lukemaan melko tarkkaankin, ennen kuin selviää mihin pitää vaihtolennolle suunnata. Löysin kuitenkin perille departures-alueelle ja wifikin toimii, niin mikäs tässä on istuskellessa... Viimeinen lento on Siberian Airlinesilla ja sen pitäisi olla Helsingissä puolilta päivin.

Vähän on haikea fiilis reissun ollessa lopuillaan, mutta toisaalta on myös todella kiva tulla takaisin kotiin. Tässä on myös tullut reissausta viime aikoina sen verran paljon, että en ehkä ole vielä oikesti tajunnut palaavani kotiin. Tämä tuntuu vain reissulta muiden joukossa. Ehkä se todellisuus tässä vielä iskee josain kohtaa. :D

Viimeisiä viedään

Tiistaina köröttelin bussilla Goondiwindistä Brisbaneen, jossa vietin viimeiset Australian päiväni Lotan luona. Keskiviikko ja torstai kuluivat tuliaisia ostellessa ja perjantaina olikin sitten rinkan pakkauksen vuoro... Joka olikin mielenkiintoinen prosessi, kun lentolippuihini sisältyi vain 20kg matkatavaroita. 23 olisi mennyt vielä helposti, mutta kahteenkymppiin sai jo vähän miettiä että mitä lähtee mukaan ja mitä jää pallon toiselle puolelle. Lopulta sain kuitenkin rinkan jotenkuten painorajojen sisään, enkä joutunut maksamaan ylimääräistä check inissä. Okei, oli siinä muutama ylikilo, mutta onneksi ne yleensä päästävät näissä "kunnon" (ei halpa) lentoyhtiöissä parin kilon ylitykset ilman lisämaksuja. :)

Iltaisinkin riitti ohjelmaa, keskiviikkona käytiin lähikuppilassa lasillisilla, torstaina grillattiin ihan kotona ja perjantaina käytiin vielä syömässä sekä muutamalla lasillisella. Oli hauskaa. Jälleen kerran. Lauantaina olikin sitten hyvä startata jo ennen kuutta kohti lentokenttää. :)

Paluu Goondiwindiin

Noosan reissun jälkeen olikin jo aika lähteä palauttamaan väniä takaisin Goondiwindiin. Nappasin Lotan Brisbanesta matkaseuraksi ja suuntasimme Gundyyn lauantaiaamuna. Matkan varrella pysähdyimme Toowoombassa Picnic Pointin lookoutilla sekä lounaalla ostarin foodcourtissa. Food courtteja tulee kyllä ehkä vähän ikävä. Täällä joka ostarilla ja välillä muissakin paikoissa on kasa erilaisia pikaruokaloita, joissa riittää valinnanvaraa salaattibaareista KFC:n ja mäkin kautta sushirulliin. Kätevää. Isommankin porukan kanssa lounaspaikasta ei synny isompaa vääntöä, kun kaikki yleensä löytävät mieleisensä vaihtoehdon.

Goondiwindissä käytiin katsastamassa paikallinen yöelämä, tutustumassa puuvillafarmiin ja kahvittelemassa farmarin kanssa (olin kyseisellä farmilla töissä yhteensä miltei neljä kuukautta aiemmin tänä vuonna.) Oli ihanaa taas päästä näkemään kaikkia vanhoja kavereita. Toisaalta oli myös ihan kiva tietää, että sillä kertaa olin paikkakunnalla vain käymässä. :) Lotta palasi sunnuntaina takaisin Brissyyn bussilla ja minä viivyin muutaman päivän pidempään. Väni jäi tällä kertaa Gundyyn, sain sen ehjänä omistajalleen, joten saatoin huokaista helpotuksesta. Viimeisen viikon olin varmaan stressannut ihan hulluna että jos jotain hajoaa tai kolhin sen jotenkin vielä juuri ennen palautusta. Onneksi niin ei käynyt. :)

Surffiviikko Noosassa

Viime viikon maanantaina lähdin vielä viideksi päiväksi yhteen suosikkikohteistani Australiassa, eli Sunshine Coastille Noosaan. Noosa on yksi alkuvuoden vakkarisurffikohteistamme ja mielestäni aivan ihana paikka. Siellä vain on niin kaunista. :) Ja aallotkin ovat hyviä! Päätin siis lähteä sinne muutamaksi päiväksi haistelemaan paikallisia tuulia. Yöpaikaksi valikoitui Nomads Noosa, jossa yöpyminen vänialueella maksoi 15 dollaria yöltä. Hostellin sivuilla mainostettiin ilmaisten surffilautojen lainausmahdollisuutta, mutta lautoja vilkaistuani päätin kuitenkin vuokrata laudan kolmeksi vuorokaudeksi kadun toiselta puolen Underground Boardingista. Hintaa lystille tuli 90 dollaria, jonka maksoin ihan mielelläni, sillä rannan läheisyydestä vuokrattaessa hinta olisi ollut 120 dollaria. Rip off!

Maanantaina kävin "keskusta"-alueella pyörimässä ja imlaksi suunnistin hostellin "osta juoma ja saat ilmaista pizzaa"-iltaan. Huomaa, että lievää matkavasymystä alkoi olla ilmoilla, kun ensin mietin ihan tosissani jaksanko raahautua ihmisten ilmoille ja tutustua taas joukkoon uppo-outoja kanssamatkustajia. Toki uusien ihmisten tapaaminen on kivaa, mutta yhdentoista kuukauden jälkeen sitä välillä istuu ihan tyytyväisenä itsekseen lukemassa  kirjaa. :) Päädyin kuitenkin lähtemään ja tapasin ihan mukavia tyyppejä Hollannista, Briteistä sekä Jenkeistä.

Tiistai, keskiviikko ja torstai sujuivat lähinnä surffatessa ja rannalla hengatessa. Oli ihan huippua! Tykkäsin! Vimeisen kerran vedestä laudan kanssa noustessa oli kyllä vähän haikea olo, mutta onneksi surffaamaan päässee joskus tulevaisuudessakin. Perjantaina puolestaan kävin kävelemässä Noosa National Parkin alueella ja oli huikeaa. Ihana vain nauttia luonnon rauhasta ja kauniista luonnosta. Jossain kohtaa vastaan käveli poikaporukka mankkansa kanssa. Heidät kuuli ennen kuin näki, ja jotenkin mielessä pyörähti, että mikä niissä luonnon äänissä on vikana? Ehkä minusta on vain tulossa vanha ja tylsä? :D

Biletystä Brisbanessa ja surffisunnuntai Coolangattassa

Lauantaina saavuin Brisbaneen Lotan luokse joskus iltapäivästä. Siitä kokkailimme päivällistä sekä aloimme valmistautua illan rientoihin. Lotan kaverilla oli synttärit eräässä keskustan baarissa ja ystävällisesti myös minut oli toivotettu tervetulleeksi. Illan asuteemana taisi olla 20-luku, mutta backpackerinä asuvaloiman rajoittuessa rinkalliseen vaatteita päädyin vetämään päälle sen yhden nätin mekon. :D Oli hauskaa. Täällä ihmiset tuntuvat olevan usein ihana avoimia ja toivottavat uudet tyypit tervetulleeksi porukkaan.

Seuraavana aamuna suuntasimme alkuvuodesta tuttuun tyyliin Gold Coastille surffaamaan. Tällä kertaa päätimme valita kohteeksi jotain uutta ja niin päädyimme Coolangattaan, joka on ihan Queenslandin ja New South Walesin rajalla. Lautojen vuokraus paikallisesta surffipuodista noin neljälksi tunniksi maksoi 20 dollaria. Ihan kohtuullinen hinta sinänsä. Aallot olivat meille ihan sopivat ja oli oikein kivaa. :) Siinä surffauksen lomassa intouduimme välillä myös muistelemaan alkuvuoden jokaviikkoisia surffisunnuntaita ja fiilistelemään niitä ihania aikoja.

Roadtripin loppusuoralla, tai ainakin melkein.

Sydneystä jatkoimme uuden reissukaverini Riinan kanssa torstaina. Matka kulki rannikkoa pitkin pohjoiseen kohti Gold Coastia. Matkan varrella pysähdyimme mm. Port Macquirien koalasairaalassa lässyttämässä söpöille karvapalleroille ja ihastelimme pelikaaneja useammillakin vesistöillä.

Vietimme pari päivää Byron Bayssa, joka oli ennen hippien ja taiteilijoiden suosima kylä rannikolla. Siitä on sittemin muodostunut myös suosittu surffikohde ja monet Backpackerit sekä turistit viihtyvät alueen leppoisassa ilmapiirissä. Vaikka Byron onkin nykyään turistien kansoittama, on se silti onnistunut säilyttämään jossain määrin persoonallisen tyylinsä. Siellä on paljon ihania pikkuputiikeja ja suuret pikaruokaketjut loistavat poissaolollaan. Toki suosituimpien vaateketjujen liikkeet löytyvät sieltäkin.

Byronissa kävimme surffaamassa yhtenä päivänä. Keli ei ollut otollisin,  mutta hauskaa oli. Kävimme myös uimassa lähistöltä löytyvässä Lake Ainsworthissa, joka on kahdestakin syystä erityinen: se on Australian lähimpänä valtamerta sijaitseva makeavetinen järvi. Meren ja järven välillä ei ole kapeimman maakaistaleen kohdalla kuin parikymmentä metriä. Lisäksi järven vesi on todella tummaa rannalla kasvavista teepuista ja niiden öljyistä johtuen. Monet iho-ongelmista kärsivät tulevatkin uimaan järvessä matkojenkin päästä. Veden parantavasta vaikutuksesta en osaa sanoa, mutta vesi oli kuin linnunmaitoa, lämmintä ja pehmeää. (Tai ehkä se vain tuntui pehmeältä, kun ei ollut jatkuvaa aaltojen liikettä ja sen mukanaan pöllyttämää hiekkaa...)

Byronista matka jatkui kohti Gold Costia Springbrooksin National Parkin kautta. Kävimme siellä ihastelemassa mm. Natural Bridgeä, eli luolassa olevaa vesiputousta, sekä lukuisia look outteja (näköalapaikkoja), joista avutui maisemia yli edessä aukeavien maiden ja kauempana näkyvän meren. Jälleen kerran todella upeaa.

Gold Coastille saavuttuamme saimme tutustua paikalliseen Schoolies-kulttuuriin, eli lukiosta valmistuvien koulunpäättymisjuhlintaan. Silloin Gold Coast ja monet muutkin rannikkokaupungit täyttyvät koulunsa päättäneistä teineistä, joita on ihan joka puolella. Surfers Paradise taitaa olla kohteista suosituin ja siellä palloilikin todella paljon porukkaa schoolies-passit kaulassa sekä bilerannekkeet kädessä. Rannalla oli schoolies-festarit iltaisin ja monissa ravintoloissa, baareissa sekä klubeissa oli erikoistarjouksia passin omaaville. Me jätimme bilettämisen nuoremmille ja palloilimme ympäriinsä ihan muuten vain.

Itse olin käynyt Surfersissa muutamia kertoja Brissyaikoina tammi-helmikuussa, mutta oli ihan mielenkiintoista päästä viettämään siellä ihan kunnolla pari päivää. Tosin pari päivää oli riittävästi. Melko turistipaikka, eikä edes kovin persoonallinen sellainen. Mutta tulipahan koettua. :) Kivaa oli. Lauantaina vein Riinan lentokentälle, ja jatkoin itse matkaani kohti Brisbanea.

Sydneyn sykkeessä

Maanantain julkkisbongausten jälkeen loppuaika sujui huomattavasti tasaisemmin tykytyksin. Kävin pyörimässä pitkin kaupunkia ja katsastamassa kaikki "pakolliset" turistikohteet, kuten oopperatalon, Harbour Bridgen, China Townin ja King's Crossin. Sydneyssä oli kivaa, mutta suurkaupungit ovat kokolailla samanlaisia joka paikassa. Ehdottomasti visiitin arvoinen paikka!

Tiistaina kävin aamupäivästä katsomassa oopperataloa ja kävimpä jopa siellä aulassakin. Ikävä kyllä ilman lippua joko kierrokselle tai johonkin esitykseen kovin pitkälle en päässyt. Tapasin myös tulevan reissukaverini Riinan, jonka kanssa kävimme ihmettelemässä China Townia ja Chinese Gardenseja. Puutarha oli kaunis vihreä keidas suurkaupungin keskellä. Sydneyssä on kyllä paljon puistoja ja vesi lähellä, joten se on ihan mukava kaupunki. Illalla suuntasin vielä Botanic Gardensille ennen paluutani hostellille.

Keskiviikkona aamusta kävi ilmi, että hostellilla oli kolme muutakin suomalaista. Heidän kanssaan tuli vaihdettua jonkin verran reissukuulumisia. Yleensä meitä ei ole täällä kovin montaa samoissa paikoissa, joten neljä samassa hostellissa hipoo jo ennätystä! Sen sijaan ruotsalaisia, saksalaisia ja ranskalaisia kyllä riittää... Keskiviikkona kävin vielä hieman kiertelemässä keskustassa ja King's Crossin alueella. Alunperin olin ajatellut hengata myös jonkin verran Bondin kuuluisalla rannalla, mutta koleahko tuuli sai luopumaan tästä suunnitelmasta.

Hostellini Surfside Coogee oli muuten ihan mukava, mutta keskiviikkona minua oltiin jo häätämässä pihalle. Respa oli kirjannut minut ilmeisesti sisään jotenkin väärin, joten ensin aamulla siivoojat kyselivät, enkö olekan lähdössä ja illalla ensin kävi toinen respan kaveri ja sitten vielä toinen kertomassa (ilmeisesti toisistaan tietämättä), että "your rent ran out today." Onneksi minulla oli kuitti maksustani tallella, joten pystyin todistamaan maksaneeni kolmesta yöstä. No, inhimillisiä virheitä sattuu ja silleen, mutta siinä vaiheessa kun kolmas ihminen tuli kyselemään seuraavan yön maksusta, alkoi pikkuhiljaa palaa käpy. :D

Torstaina aamulla tsekkauduin pihalle ja lähdin jatkamaan matkaa kohti pohjoista.

Koskaan ei tiedä, kuka kulman takaa löytyy...

Saavuin Sydneyyn maanantaina ja suunnistin heti ensimmäisenä hostellille suihkuun. Siitä virkistäytyneenä ja intoa täynnä hyppäsin bussiin ja suuntasin kohti keskustaa. Hostellini on siis hieman keskustan ulkopuolella Coogeessa, sillä täältä löytyi ilmaisia parkkipaikkoja. Ja muutenkin miljoonakaupungin keskustassa sompaaminen isolla jä jäykästi ohjautuvalla campervänillä ei ole niitä ykkösjuttuja to-do-listallani. :)

Mutta joo, hyppäsin bussista pois keskustassa ja lähdin kävelemään lupaavalta kuulostavaa (Market street) katua pitkin. Tuskin olin päässyt paria sataa metriä pidemmälle, kun bongasin ison joukon ihmisiä seisomassa ja katsomassa jotakin. Minäkin siitä sitten kuikuilemaan että mitä siellä kadun toisella puolella oikein on. No, siellähän oli liuta toimittajia, punainen matto ja valonheittimiä ja kaikkea! Jäin siihen pojottamaan ja ihmettelemään että mitä oikein tapahtuu. Pian bongasin banderollit/mainosliput, joissa mainostettiin Unbroken-leffan maailman ensi-iltaa. Siinä sitten varmaan puoli tuntia ihmeteltiin ja odotettiin, että koska alkaa tapahtua. Suurin osa muista paikallaolijoista oli myös vain sattunut paikalle. Tällä kertaa odottaminen kannatti, sillä ohjelmassa oli mielenkiintoisia haastatteluja, joitain filminpätkiä, sekä tottakai julkkisvieraita. Elokuva on Angelina Jolien ohjaama, joten hän oli myös edustamassa miehensä Brad Pittin kanssa. Voin tunnustaa, että siinä joukkohysteriassa sekosin hieman itsekin ja nyt on muistikortti täynnä enemmän ja vähemmän onnistuneita kuvia ihmisten käsistä, kameroista ja kännyköistä. Onneksi sentään mukaan mahtui muutama onnistunutkin otos illan tähtivieraista. :)

Olin ehkä jopa hieman yllättynyt siitä kuinka hyväntyylisesti ja kärsivällisesti Angelina ja Brad kierdivät faneja tapaamassa sekä ottamassa kaveriselfieitä heidän kanssaan. Toisaalta sehän on osa heidän työtään: produktioiden promoaminen ja hyvän imagon luominen.

Oli hienoa päästä todistamaan kyseistä tapahtumaa ja päästä näkemään ison luokan tähtiä ihan tosielämässä. En yleensä älyttömästi julkkiksista intoile, enkä tiedä olisinko välttämättä suunnistanut paikalleekstrasti tilaisuutta seuraamaan, mutta sinne sattumalta päätyminen oli todella huikea yllätys ja loistava aloitus Sydneyn reissulle. :)

Princess Highway, Melbournesta Sydneyyn

Lauantaiaamuna oli aika sanoa heipat kavereille ja lähteä jatkamaan matkaa Melbournesta kohti Sydneytä. Oli ihan hyvä fiilis lähteä itsekseen ajelemaan. Reittivaihtoehdoista päädyin Princess Highwayhin, joka kiertää hieman etelän kautta ja melko läheltä rantoja. Välillä myös poikkesin highwayltä pienemmille teille katselemaan maisemia ja ihailemaan rantoja.

Päivä oli harmaa ja pilvinen ja jotenkin oli sellainen nuutunut ja väsynyt olo koko päivän. En tiedä, miten oikein sopeudun Suomen keleihin täältä palattuani... Matkalla kävin tsekkaamassa 90 Mile Beachin ja siinä lähistöllä olevat suola(?)järvet. Kovin olivat matalia ja kuivan oloisia. Hienot maisemat kuitenkin. 90 Mile Beachin varrella oli paljon leiriytymispaikkoja, joista jokainen oli oma rauhallinen pikku soppensa ja niistä kaikista oli pääsy meren rantaan. Sinne yöksi jääminen toisaalta houkutteli, mutta paikka olisi pitänyt varata ja maksaa ja kun päivänvaloakin olivielä jäljellä, niin päätin jatkaa matkaa. Pilvisestä päivästä oli jotain hyötyäkin, sillä auringonlasku merelle oli ihana. Ajoin juuri vuoren rinteellä kulkevaa tietä pitkin ja sivusilmällä seurailin taivaan värjäytymistä. Ihan mieletöntä. Tosin kun sain auton pysäytettyä ja pääsin sopivaan kuvauspaikkaan, parhaat hetket olivat jo takana. Onneksi päänsisäiseltä kovalevyltä löytyy kuvia tapahtuneesta. :) Yöksi päädyin symppikseen metsän keskellä sijaitsevaan leiripaikkaan. Vielä kun sade alkoi ropista auton kattoon, niin oli oikein mukava nukkua virkistävät yöunet.

Aamulla sade sen kuin vain jatkui. Peiton alla oli mukavan lämmin ja sieltä pois kömpiminen ei oikein houkutellut. Matkaa oli kuitenkin jatkettava, joten ei muta kun ylös, aamupalaa nassuun ja tien päälle. Suurimman osan päivästä satoi, joten en viitsinyt juuri pysähdellä tai koukkailla monille kansallispuistojen tarjoamille kävelyreiteille. Periaatteessa säässä kuin säässä pärjää kyllä pukeutumalla oikein, mutta kaatosade ja märkä metsä ei tällä kertaa houkutellut. Eiköhän sitä lajia saa sitten taas Suomessa ihan tarpeeksi. Onneksi keli selkeni iltaa kohden, joten muutaman hienon luontokohteen kävin bongaamassa. Mm. Jotkin wetlandsit ja pari rantaa.

Reittini oli ihanan vaihteleva, se mutkitteli vuoristoteillä, joita ympäröivät välillä metsät, välillä vihreät niityt ja laitumet ja välillä toisella puolen avautui hienoja näköaloja merelle. Kuvia ei paljoa kertynyt, sillä parhaisiin paikkoihin ei yleensä voinut pysähtyä kuvaamaan. Olen välillä miettinyt, että mikä näitä ausseja vaivaa, kun ei ne laita lookoutin lookouttia, vaikka maisemia mielellään ihailisi pidempäänkin kuin vain sen ohikiitävän hetken kun vilahdat autolla ohi.

Yöksi pysähdyin jälleen rest arealle tien varteen. Se oli ihan tien vieressä ja melko lähellä viereisiä pikkukyliä, mutta kun siellä oli muitakin jäämässä yöksi, niin mikä jotten sitten minäkin. Seuraavalle ilmaiselle yöpymispaikalle kun olisi ollut matkaa ainakin 40km. (Minulta löytyy siis Camps 7 -kirja, josta näitä bongailen. Saman asian ajaisi Wikicamps-aplikaatio, mutta puhelimeni ei tue moisia hienouksia.) No, matkan jatkaminen heti silloin olisi voinut olla hyvä idea...

Vähän jälkeen yhdeksän jotkut luuserit, joilla ei ilmeisesti ole parempaakaan tekemistä elämässään päättivät kaahata paikalle, soittaa torvea, kiljua ja välkytellä valoja. Kun tämä ei saanut mitään reaktioita aikaan leiriytyjissä, siirtyivät he autojen ikkunoiden koputteluun, autojen heilutteluun ja suoriin solvauksiin. Kiva. Huutelivat mm. että olemme siellä laittomasti ja mitähän vielä. Luulivat kai tekevänsä suurenkin palveluksen yhteiskunnalle. Idiootit. Pojat uhosivat tulevansa vielä takaisin. Pohdin siinä sitten, että olisiko syytä vaihtaa paikkaa, kello ei vielä ollut mahdottoman paljoa, mutta periaatteesta kiusantekijöille periksi antaminen ei houkutellut. Ei siis muuta kuin tuplatarkistus, että kaikki ovet olivat lukossa sekä ikkunat kiinni. Joskus puoli yhdentoista aikoihin herään siihen kun joku tyttö koputtaa ikkunaan ja huikkii "Hey, guys!" Ensimmäinen ajatus on, että nyt niillä on jo joku tyttökin mukana. En reagoi! Tytön poistuttua kurkin verhojen välistä pihalle ja näen muiden leiriytyjien pitävän palaveria autojensa vieressä. Kohta muut tulevat vielä uudestaan herättelemään minua ja kertovat lähtevänsä poliisiasemalle tekemään ilmoitusta sekä vaihtavansa paikkaa. Totean, että ehkä on parempi lähteä mukaan. Niin sitten köröttelemme neljän auton letkassa pitkin pimeitä teitä ja kylänraitteja lähimmälle poliisiasemalle, jossa ei ennakkotiedoista poiketen kuitenkaan ole ketään paikalla. Onneksi sieltä löytyy puhelin, jolla voi soittaa ilmoituksen. Asemalla minulle selviää, että pikkukylän luuserit olivat palanneet takaisin ja häiriköineet muita autoja. Minä puolestani olin nukkunut autuaan tietämättömänä läpi koko tilanteen. Pojat olivat luvanneet tulla taas takaisin parin tunnin päästä ja silloin muut olivat saaneet tarpeekseen.

En tiedä asiasta sen enempää kuin että me siirryimme läheisen puiston parkkipaikalle nukkumaan ja poliisipartio lähti rest arealle katsomaan tulivatko pojat takaisin. Sheriffin leikkiminen johti siis siihen, että siirryimme täysin lailliselta paikalta ei ehkä ihan yhtä sopivalle. Loppuyö sujui onneksi rauhallisemmissa merkeissä. Ja aamulla tein oman ennätykseni: heräsin kuudelta ja olin tien päällä jo kymmentä yli kuusi!

Viimeinen päivämatka meni mukavasti. Kiertelin muutaman tourist driven ja pysähdyin aamupalalle söpöön pikkukaupunkiin nimeltä Berry. Kävin myös katsastamassa Waterfall-nimisen kylän, mutta ikävä kyllä en löytänyt ainakaan nopealla kierroksella yhtään vesiputousta. Pääsin kuin pääsinkin Sydneyyn ehjin nahoin ja ilman ruttuja pellissä, vaikka isoilla motareilla ja suurkaupungin vilinässä ison, hitaan ja jäykän auton kanssa luoviminen on melko jännää. :)

Fiiliksiä Melbournen viikon lopulla

Aikani Melbournessa lähentelee loppuaan. On ollut mukavaa seisahtaa hetkeksi paikalleen kolmen ja puolen viikon jatkuvan etenemisen jälkeen. Viikon aikana olen pääasiassa ottanut rennosti, katsellut kaupunkia, nähnyt muutaman kaverin, jotka asuvat täällä sekä tietysti hakenut töitä Suomesta.

Kiva viikko takana, mutta huomenna on taas kiva jatkaa matkaa. Viimeinen kuukausi Australiassa on käynnissä ja vielä olisi muutama tuhat kilometriä ajettavana sekä muutama paikka nähtävänä. Toisaalta voisi olla hauskaa viettää enemmänkin aikaa näissä maisemissa, mutta toisaalta on täältä jo ne eniten kiinnostavat jutut tullut nähtyä.

Huomenna olisi tarkoitus suunnata heti aamusta tai viimeistään aamupäivästä tien päälle. Tällä tietoa olen lähdössä matkaan yksin. Ilmoitus hostellin ilmoitustaululla ja backpackereiden facebookin kimppakyytiryhmässä poikivat pari yhteydenottoa, mutta nyt näyttäisi siltä, että Sydneysta seuraani liittyy toinen tyttö ja alkumatkan ajelen keskenäni. Toinen yhteyttä ottanut oli ranskalaistyttö, joka kanssa suunnitelmamme kuitenkin erosivat sen verran, että yhteinen reissu ei oikein olisi onnistunut. Vaan eipä tuo haittaa. Yksin reissaaminen on ihan virkistävää vaihtelua. Voi pysähtyä juuri silloin kun haluaa ja mennä juuri sinne, mikä itseä kiinnostaa ja  myös lähteä silloin kun tuntuu siltä, ilman jatkuvaa vatvomista ja odottelua. Toki kaverin/kavereiden kanssa reissaaminen on mukavaa, mutta toisinaan itsekseen liikkeelläolo saattaa olla jossain määrin helpompaa. Puolensa ja puolensa kussakin. Tässä on ainekset omaan tekstiinsä, joka ehkä syntyy jossain kohtaa. :)

Työnhakua ja netinkäyttöä

Nyt kun kerrankin ollaan jonkin aikaa paikallaan, niin on hyvä hetki kääntää katsetta myös tulevaisuuteen ja kotiinpaluuseen. Tässä alkuviikosta Victorian State Library onkin tullut tutuksi, kun olen istunut täyttelemässä nettihakemuksia eri kohteisiin. Hivenen hommaa hankaloittaa se, että kaikki puhelut tarvii soittaa iltapäivästä/illasta ja hostellin netti on parhaimmillaankin erittäin hidas. Yleensä siiihen ei edes pääse kirjautumaan. Mutta joo, hakemuksia on siis tullut täyteltyä ja jonkin verran myös kaupungilla kierreltyä. Onneksi Melbourne on ennestään jossain määrin tuttu, joten ei tunnu niin pahalta istua sisällä koneen ääressä nähtävyyksien katselun sijaan. :)

Ja sitten pari ajatusta netistä ja riippuvuudesta siihen. Milloin elämästä oikeasti tuli näin nettiriippuvaista? Tuntuu, että noin joka toisessa blogitekstissä mainitsen netin jollain tapaa. En edes yleensä ole mitenkään kovin tietokoneen orja... Toisaalta reissatessa nettiä tarvitsee moneen asiaan, kuten tiedonhakuun, matkojen ostoon/varauksiin, hostellivarauksiin... Ja tietenkin yhteydenpito kotiväkeen ja ystäviin on sitä kautta helpompaa. Saanpahan päivitettyä reissukuulumisia tänne blogiin ja välillä facebookiinkin. Toisaalta joskus ( esim. Lapin vaelluksilla, roadgripillä Outbackin halki) on myös ihanan vapauttavaa vain sulkea puhelin ja nauttia siitä hetkestä, niistä maisemista ja siitä seurasta, joissa kulloinkin sattuu olemaan.

Netti on helpottanut monia asioita ja me ollemme mlneen kertaan reissun aikana ihmetelleet mitä ihmiset tekivät ennen mobiililaajakaistaa. Kai ne luottivat matkaoppaisiin. Ja seikkailivat vähän enemmän. Ehkäpä itsekin suljen koneen tältä iltapäivältä, suuntaan raittiiseen ulkoilmaan tai kaupungin sykkeeseen ja jatkan töiden soittelua illemmalla.

Pingviinejä ja poppingia - viikonloppu Melbournessa

Saavuimme Melbourneen perjantaina. Kolmen ja puolen vikon reissauksen jälkeen se oli vähän kuin olisi kotiin tullut. Vietin ensimmäisen Australian viikkoni täällä tammikuussa, joten maisemat ja paikat ovat jokseenkin tuttuja. Lisäksi välillä on ihan mukavaa olla samassa paikassa hieman pidempään ainaisen eteenpäin kiirehtimisen sijaan.

Ensimmäinen päivä kului riittävän tehokasta nettiä metsästäessä sekä hostelleja vertaillessa. Meistä useammallakin on kyllä netti kännykässä, mutta akkutilanne oli heikohko lepoalueyön ja aamun lyhyen ajomatkan seurauksena. Lopulta päädyimme Coffee Palace Backpackersiin St Kildan alueelle. Kilda on noin viiden kilometrin päässä keskustasta sijaitseva ravintola-, kahvila- sekä putiikkikeskittymä kaupungin suositun (ainoan?) rannan läheisyydessä. Sieltä löytyy myös pienehkö huvipuisto sekä satama.

Sataman aallonmurtajalta löytyvät myös St Kildan iki-ihanat, ylisöpöt, sydämen sulattavan ja muutenkin varsin valloittavat pikkupinviinit. (Sinipingviini taitaa olla lajinvirallinen suomenkielinen nimi.) Itse olin käynyt ihastelemassa niitä jo ensimmäisellä Melbournen visiitilläni, mutta uudestaanhan niitä oli päästävä katsomaan. Raahasinkin koko köörin aallonmurtajalle auringonlaskun aikaan, jolloin pingviinit palaavat mereltä takaisin pesiinsä. Tällä kertaa pääsimme näkemään jopa pingviinien rantautumisen sekä muutamia untuvikkoja odottamassa ruokaa pesien ulkopuolella. Ne olivat kaikki ihan superihania!

Lauantaina lähdimme keskustaan ja lähinnä palloilimme kaupungilla. Iltapäivästä bongasin katutanssitapahtuman, joka liikkui keskustassa paikasta toiseen. Vanhana B-girlinä (breikkarina) innostuin tietenkin valtavasti ja jäin seuraamaan tanssibattleja, joissa eri katutanssilajien osaajat ottivat mittaa toisistaan DJ:n soittaessa ja MC:n nostattaessa tunnelmaa. Battleissa tuli nähtyä ainakin breikkiä, poppingia, housea sekä voguingia. Lopulta voiton kisassa vei joku amerikkslainen kaveri, jonka nimeä en nyt muista? Battlejen välisten taukojen vapailla jamiosuuksilla rinkiin sai mennä tanssimaan kuka vain. Omaaki  tanssijalkaani vipatti kovasti, mutta huono kenkävalinta + noin vuoden tauko tanssimisesta + suuret katsojamäärät -kombinaatio piti minut ringin reunalla. Ei se mitään, hauskaa oli silti!

Lauantai-iltana tapasin hostellilla pari suomalaista poikaa sekä jonkin verran suomea puhuvan virolaisen. Virolaisen kaverin suosikkibiisi oli im eisesti Haloo Helsingin Beibi, tai ainakin sen verran innokkaasti hän sitä hoilasi. Minulle myös kerrottiin, että suomea puhuessani puheestani kuulemma kuulee, että olen ollut täällä jo jonkin aikaa. No, viimeisten neljän kuukauden aikana ei kieltämättä ole juuri suomea tullut puhuttua.

Sunnuntaina kävin päivällä kaupungilla ja illemalla Kildan alueella pyörimässä. Ei mitään sen kummempaa. Osa porukasta poti vielä eilisen illan jälkeisiä oloja ja yksi keskittyi kovasti paluulentojen etsimiseen, joten sain palloilla aika lailla itsekseni. Kolmen ja puolen viikon tiiviin yhdessä reissaamisen jälkeen se sopi paremmin kuin hyvin. :)

Great Ocean Road

Great Ocean Road (GOR) kiemurtelee Australian etelärannikolla Adelaiden ja Melbournen välillä ja pituutta sillä on vähän vajaat 300 km. Me ajoimme reitin luonnollisestikin lännestä itään.

Matkan varrella oli hienoa seurata maiseman muuttumista ja erilaisia merinäköaloja. Ensimmäisenä iltana Adelaidesta lähdettyämme ajelimme vain meren rannassa kulkevaa tietä pitkin ja ihailimme auringon laskua horisontissa. Seuraava aamu valkeni aurinkoisena ja ajoimme leiripaikastamme parinkymmenen kilometrin päähän meren rantaan aamu-uinnille. Virkistävää! Iltapaivästä pääsimme jo tien kuuluisille kalkkikivimuodostelmille. Sää ei ollut suosiollisin (taivas alkoi vetäytyä pilveen ja tuuli muuttui voimakkaammaksi), mutta kävimme silti ihailemassa mm. London Bridgeä sekä Martyrs Bayta. Päätimme jäädä yöksi hieman alkuperäistä suunnitelmaa aikaisempaan kohteeseen ja kieltämättä kuuma suihku Caravan Parkissa tuntui erittäin hyvältä kohmeisen päivän jälkeen.

Kolmantena päivänä jatkoimme jylhien kalkkikivijyrkänteiden ja -muodotelmien ihailua mm. Loch Ardilla sekä kävimme katsastamassa myös GOR:in ehkä tunnetuimman muodostelman, eli 12 apostolia. Itse apostolit olivat ehkä vähän vähemmän vaikuttavat kuin olisin odottanut, mutta turistien määrä puolestaan yllätti. Siellä oli kunnon keskus kioskeineen ja helikopterilentoineen kaikkineen! Pian apostolien jälkeen tie kääntyi kauemmas rannasta ja sukelsi sademetsien keskelle vuoristoon. Yöksi olimme suuntaamassa eräälle kansallispuiston leirintäalueelle, jonka camping-kirjamme kertoi olevan ilmainen, mutta paikalle päästyämme osoittautui maksulliseksi ja varauksen vaativaksi. Sen seurauksena päätimme jatkaa matkaa läheiseen caravan parkiin. Jotain hyvää ylimääräisestä lenkistä kuitenkin oli,sillä pääsimme näkemään koaloita luonnossa! Jotain, jonla bongaamista olen odottanut jo pitkään! Ne olivat ihan supersöböjä!!!!

Neljäntenä päivänä matka jatkui ihanien vihreiden vuoristoniittyjen ja metsien keskeltä vuorten rinteille avautuvien maisemien välissä. Aamupäivällä saavuimme jälleen uudenlaiseen ympäristöön, kun tie palasi meren rantaan, jossa se kiemurteli vuoren rinteillä ja vasemmalla puolen vuorottelivat vuorten rinteet, laitumet, niityt sekä metsät ja oikealla puolen oli vain vettä silmänkantamattomiin. Välillä tie kulki myös sympaattisten pikkukaupunkien läpi. Iltapäivästä saavuimme Torquaihin, joka tunnetaan rannikon surffipääkaupunkina. Onneksi aallot eivät olleet kovin kummoiset, ja ilma kylmä, sillä muuten olisi tehnyt vielä enemmän pahaa ajaa ihanien surffibiitsien ohi. Nytkin se oli ihan riittävän vaikeaa. :) Ennen iltaa pyörähdimme vielä nopeasti Geelongissa, ennen kuin jatkoimme matkaamme viimeiselle ilmaiselle lepoalueelle ennen Melbournea, jossa

vietimme roadtripin viimeisen yön.

Kaiken kaikkiaan Great Ocean Road on hieno kokemus, jossa riittää paitsi ajettavaa, myös kävellen tutustuttavia kohteita. Osa elämystä on ihan vain ajaminen niiden kaikkien muuttuvien maisemien halki, mutta tiellä riittää myös monia kohteita, joihin kannattaa pysähtyä hetkeksi. Meillä matkaan kului nelisen päivää, mutta siihen saisi varmasti käytettyä helposti viikonkin. Sanoisin, että näimme kaikki pääkohteet sekä monia pienempiä, mutta oli myös joitakin pikkujuttuja, joiden ohi vain ajoimme. 

Kaverikuva parin apostolin kanssa

Koala!!!

Me tehtiin se! GOR ajettu läpi 

Adelaide

Alfredista ajoimme aamulla parinkymmenen kilometrin päähän Wallaroohon uimaan. Jee! Viileähkö merivesi virkisti mukavasti ja sen jälkeen oli hyvä lähteä suunnistamaan kohti Adelaidea, South Australian pääkaupunkia. Adelaide on Australian viidenneksi suurin kaupunki, asukasluku wikipedian mukaan n. 1,2 miljoonaa. Vänillämme Halilla on toki ennenkin ajettu suurkaupungin vilinässä, mutta uuden kuskin kanssa se on aina jännää. Selvisimme kuin selvisimmekin kolhuitta parkkiin, vaikka välillä eräällä nimeltämainitsemattomalla takapenkkiläisellä (minulla) olikin vaikeuksia pitää verenpaineensa kurissa kaikkien jännien tilanteiden keskellä. :)

Auto turvallisesti parkissa lähdimme tutustumaan kävellen uuteen ympäristöömme. Pyörimme keskustassa, söimme päivällistä ja valkkasimme parasta majoitusvaihtoehtoa ystävämme Mäkkärin wifin voimin. Tämän reissun aikana on muuten mäkissä tullut vierailtua paljon normaalia useammin. Onneksi sieltä saa muutakin kuin purilaisia. (Kahvi ja 30:n sentin pehmikset ovat myös suosittu vaihtoehto.)

Päädyimme viettämään kaksi yötä Sunny's backpackers -hostellissa, hintaa 24 dollaria/pää/yö. Itse kaupungissa pyörimme pari päivää keskustassa, jossa kävimme katsastamassa paitsi yöelämän, myös museon, taidegallerian ja kasvitieteellisen puutarhan sekä ihmettelemään menoa muuten. Museossa oli tarjolla mielenkiintoisia näyttelyitä muun muassa Oseanian alkuperäiskansojen elämästä, Australian eläimistä sekä mineraaleista. Taidegalleria puolestaan esitteli teoksia keskiajalta nykypäivään.

Kaiken kaikkiaan Adelaide oli mukava kaupunki, siellä olisi voinut viettää vaikka vähän pidemänkin aikaa, mutta nyt on aika suunnata kohti Great Ocean Roadia ja Melbournea.

Merta näkyvissä!

Yli kahden viikon ja 5000:n kilometrin outbackillä ajamisen jälkeen saavuimme vihdoin Port Augustaan eilen. En tiedä olisiko kaupungissa ollut jotain muutakin nähtävää, mutta pitkän aikaa kuivemmilla seuduilla vietettyämme olimme eniten innoissamme veden näkemisestä sekä siinä polskimisesta. Yöksi suuntasimme pari sataa kilometriä etelämmäs Alfrediin, josta löytyi lähin matkan varrelle osuva vessoilla varustettu lepopaikka.

Jos tätä blogia lukiessa joskus tuntuu, että hehkutan liikaa suihkuja tai veden läheisyyttä tai jotain muuta kohtuullisen perusasiaa, voin kertoa, että näin roadtripillä ne eivät sitä aina ole. Etenkin Keski-Australiassa veden saatavuus on varsin rajoitettua. Monilla taukopaikoilla saattaa olla vettä, mutta se ei välttämättä ole juotavaksi kelpaavaa ilman käsittelyä ja sitä toivotaan käytettävän säästeliäästi, jotta sitä riittäisi muillekin. Suihkuun puolestaan pääsee kyllä silloin kun maksaa yöstään esim. caravan parkissa, mutta näin budjettimatkailijoina olemme pyrkineet suosimaan ilmaisia leiriytymis- ja lepoalueita aina kun vain mahdollista. :)

Opaaleita etsimässä

Ulurusta lähdettyämme vietimme seuraavan yön Nothern Teritorion ja South Australian rajalla olevalla lepopaikalla. Aamulla jatkoimme matkaamme Coober Pedyyn, joka on tunnettu paitsi opaaleistaan, myös maanalaisista rakennuksistaan. Se sijaitsee käytännössä keskellä erämaata ja alunperin sinne tultiin nimenomaan kaivamaan opaaleita. Rakennusmateriaaleja ei ollut paljoa tarjolla, mutta polttavan kuumalta auringolta oli päästävä suojaan, joten mainarit rakensivat kotinsa maan alle. Nykyään kapungista löytyy myös maan päälle rakennettuja taloja, mutta osa paikallisista suosii silti edelleen maan alle sijoittuvaa elämäntapaa.

Mekin päätimme kokemuksen vuoksi majoittua hostelliin, jonka dormit sijaitsivat maan alla. Hintaa kokemukselle kertyi 35 dollaria/pää, mutta kai sen nyt kertaalleen maksaa. Sisältyihän hintaan ilmainen wifi sekä lämpimät suihkut. En ole suuri ahtaiden/suljettujen tilojen ystävä, mutta yllättäen maanalaisessa dormissa nukkuminen ei tuottanut ongelmia. Itse asiassa mukavan viileässä, pimeässä ja hiljaisessa tilassa nukuin varmaan yhdet reissun parhaista yöunista.

Suuntasimme jo tiistai-iltana kaivelemaan hiekkakasoja turisteille varatulta alueelta, jonne kuka vain saa mennä etsimään opaaleja. Tuloksemme jäivät laihanlaisiksi, mutta onneksi keskiviikkona paikalle satui samaan aikaan asiasta jotain tietävä rouva, joka ystävällisesti opasti meille parhaan paikan ja tekniikan kivien löytymiseen. Sen seurauksena löysimme kaikki muutamia kauniisti kimaltelevia kiviä. Ideana on suikuttaa vettä esim. maassa oleviin kiviin, siten, että aurinko on etsijän takana ja katsoa, mikä kivistä kimaltaa sateenkaaren väreissä.  Vaihtoehtoisesti kiviä voi koittaa myös kaivaa esiin hiekkakasoista/-penkereistä, joita alueella riittää, mutta se osoittautui hyvin työlääksi, eikä kovin tuottoisaksi, tyyliksi.

Ennen matkan jatkamista kävimme vielä tutustumassa paikan historiasta kertovaan museoon, joka sijaitsi vanhassa kaivoksessa. Siellä pääsimme ihmettelemään muun muassa niillä seuduin muinoin vellonutta merta sekä tutustumaan opaalikaivosten tekniikan kehittymiseen.

Tien päällä, perillä

Matka on tärkeämpi kuin määränpää. Niinhän ne sanoo. Viime aikoina on tullut tehtyä matkaa melkoisesti. Lasketaan siihen sitten koko vuoden reissaus tai vain viimeviikkoinen roadtrip. Sen jälkeen kun lähdin viimeksi Goondiwindistä, olen asunut vänissä miltei kolme kuukautta. Toki niistä kaksi samassa paikassa hostellin pihassa, mutta silti väni on koko ajan ollut se tukikohta/se missä koko mukana oleva omaisuus on. Siksi varmaan myös aluksi ei oikeastaan edes tuntunut siltä, että ollaan reissun päällä kun lähdettiin tälle roadtripille.

Vaikka matkan teko onkin pääosin mukavaa, toki siihen on mahtunut pieniä mutkiakin. Olen käytännössä reissanut itsekseni heinäkuun alusta alkaen ja oman "kodin"(vänin) avaaminen kolmelle muulle ihmiselle on vaatinut hieman sopeutumista. Lähinnä omat kamat pitää pitää paremmin kasassa. Mut tuntevat tietävät kuinka hyvä siinä olen. ;) Myöskin neljän eri kulttuuria edustavan ja erilaiset persoonat omaavan henkilön yhteinen reissaus aiheuttaa toisinaan hieman hampaiden kiristelyä. (Eikä ehkä vähiten minussa, sillä esim. vänistä vastuussa olevana erilaiset ajokulttuurien kohtaamiset ovat aiheuttaneet pieniä sydämen tykytyksiä...)

Mutta pointtina tällä kirjoituksella oli varmaan se, että reissaaminen on mukavaa. Ja parhautta on nauttia itse matkasta ja pienistä hetkistä sen sijaan, että koittaisi vain kiiruhtaa mahdollisimman nopeasti perillä. Ja ehkä myös se, että kun tarpeeksi kauan on reissussa, niin se alkaa jo tuntua ihan normaalilta olotilalta. En ehkä haluaisi tästä pysyvää olotilaa, mutta kokemuksena tämä on ollut mielenkiintoinen. (Ja toki välillä on ikävä perhettä, ystäviä, omaa keittötä ja pesukonetta sekä tietysti omaa rauhaa.) :D

Uluru ja Kata Tjuta

Uluru eli Ayer's Rock lienee yksi Australian kuuluisimmista maamerkeistä. Sinne mekin suuntasimme King's Canyonin jälkeen. Molemmat vuorimuodostelmat sijaitsevat aborginaalien mailla, kansallispuistossa ja lähin paikka yöpyä sillä suunnalla on Yularan lomaresortti, joka on kuin oma pieni kaupunkinsa siellä erämaan keskellä. Lähin ilmainen yöpaikka olisi ollut noin 60 kilometrin päässä kansallispuistosta, kun taas Yulara on miltei hei porttien ulkopuolella. Ei varmaan ole vaikea arvata mihin suuntasimme, etenkin kun kaikki hehkutavat kuinka Uluru on parhaimmillaan auringon nousun tai laskun aikaan kiven hehkuessa punaisena. (Oikea vastaus: Yulara) Yö karavaaniparkissa maksoi 82 dollaria neljältä hengeltä, mutta onneksi kolmannen yön sai ilmaiseksi kahden maksetun yön jälkeen. Ilmainen on kaikkien reppureissaajien suosikkisana, joten totta kai vietimme siellä kolme yötä. Lisäksi Uluruun päästäkseen on ostettava pääsylippu puistoon, joka kustantaa 25 dollaria ja on voimassa kolme päivää.

Saavuimme Yularaan melko myöhään torstaina, joten silloin meitä kiinnosti lähinnä päivällinen ja nukkumaan meno. Perjantaina päätimme nukkua hieman pidempään ja ottaa aamupäivän rennosti sekä käydä testaamassa resortin viiden tähden hotellin uima-altaan. (Resortin asukkaana sai käyttää vapaasti kaikkia altaita.) Oli hyvä allas ja päivän kuumin hetki oli mukava viettää vilpoisassa vedessä pulikoiden. Iltapäivästä suuntasimme Uluruun, jossa kävimme tekemässä lyhyen Kuniya walkin sekä yritimme kovasti ihastella auringon laskua. Pilvet hieman haittasivat jälkimmäistä elämystä, mutta hienoa oli silti.

Lauantaina puolestaan oli vuorossa auringonnousu Ulurussa sekä kiven ympäri kävely. Nappipäivä molempiin ohjelmiin, sillä aamulla oli jälleen pilvistä ja kymmenen kilometrin kävelyyn viikon kuumin päivä on aina oiva valinta. Onneksi olimme ajoissa liikenteessä. Käytimme silti ehkä hieman turhan paljon aikaa matkallamme, sillä polkua oltiin sulkemassa yhdeltätoista ja saimme hetken keskustella puistonvartijan kanssa, että pääsimme jatkamaan myös viimeisen osuuden, jolle olimme lähdössä puoli kanhdentoista kieppeillä. Vakuutettuamme olevamme kaikki hyvävointisia ja juovamme tarpeekdi vettä saimme lopulta luvan jatkaa matkaa viimeiset pari kilometriä.

Kävelyreitin varrella pääsee paitsi ihastelemaan tuota maailman suurinta monoliittia, myös tutustumaan aborginaalien taruihin. Uluru on mielenkiintoinen paikka. Sillä on pitkä historia aborginaalien asuinsijana sekä pyhänä paikkana. Länsimaiset asukkaat puolestaan ovat valjastaneet sen turismin palvelukseen. Ilmeisesti 70- tai 80- luvulla alueen hallinta annettiin takaisin aborginaaleille, jotka toivottavat turistit tervetulleiksi vierailemaan, mutta toivovat samalla heidän kunnioittavan paikan kulttuurillista sekä uskonnollista arvoa alkuperäiskansalle.

Kiivetäkö vaiko eikö? Ulurulle kiipeäminen oli ennen hyvinkin suosittua puuhaa turistien keskuudessa. Nykyään sitä pyritään rajoittamaan ja jossain kohtaa käytäntö toivotaan saada loppumaan kokonaan. Meidänkin porukassamme oli kahdenlaisia mielipiteitä kivelle kiipeämisestä. Lopputulos kuitenkin oli, että kuuman päivän ja lämpötilojen asettamien aikataulurajojen seurauksen kukaan ei olisi edes ehtinyt kiivetä. Kivi on tosiaan aborginaaleille pyhä, eivätkä he toivo ihmisten kiipeävän sille, he eivät kuitenkaan ehdottomasti halua kieltää ketään kiipeämästä. Sen sijaan he pyytävät ihmisiä olemaan kiipeämättä ja arvostamaan paikan muita arvoja. "Please don't climb. That's not the thing here", kuten luki monissa paikoissa lainauksena erään aborginaalin sanoista.

Lauantaina illalla kävimme vielä koettamassa onneamme Kata Tjutan auringonlaskun kanssa, mutta jälleen pilvet olivat jä pysyivät auringon edessä, samoin kävi sunnuntaiaamun auringonnousun kanssa. Kata Tjuta on toinen saman kansallispuiston aluella sijaitseva vuoristo, jolla on myös suuri merkitys aborginaaleille. Siihen liittyvät tarinat ovat vielä tarkemmin vartioituja kuin Uluruun, joten niitä ei paljasteta turisteille. Alueella on kuitenkin pari kävelyreittiä, jonne turistit ovat tervetulleita, kunhan muistavat kunnioittaa alueen pyhyyttä.

Sunnuntaina kävelimme vielä Valley of Winds reitin, joka kulki vuorten väleissä. Reitti itsessään oli maisemallisesti mielenkiintoisempi kuin Ulurun ympärikävely. Ympärillä kohosivat korkeat pyöreäpäiset vuoret ja notkoista löytyi vehreää kasvillisuutta ja välillä aukesi mahtavia näköaloja ympäröiviin maisemiin. Toki olisi ollut mielenkiintoista päästä tutustumaan myös paikkan liittyviin tarinoihin, mutta jo maisemat itsessään olivat hyvin inspiroivia. Ja kerrankin kelit suosivat: Pilvistä ja lämmintä mukavan viileät 32 astetta. Edellisen päivän yli 40:een verrattuna se oli luksusta!

Kata Tjutan reissun jälkeen suuntasimme vielä resorttiin suihkuun ja lounaalle ennen kuin jatkoimme matkaamme kohti etelää.

West Macdonnell National Park

Ollaan pari päivää palloiltu West Macdonnell National Parkissa, joka löytyy Alice Springsin kyljestä. Puisto alkaa oikeastaan heti kaupungin ulkopuolelta ja jatkuu 140 km länteen. Sieltä löytyy monia hienoja luonnon nähtävyyksiä, joita voi tutkia joko autolla lähistölle ajamalla ja kävelemällä muutamasta sadasta metristä pariin kilometriin. Toinen vaihtoehto on seurata Larapinta trail -vaellusreittiä, jolla on kaksitoista etappia eri kohteiden välillä. Eilen tapasimme leirintäalueella amerikkalaisen kaverin, joka oli vaeltanut tähän mennessä itsekseen viisi päivää ja aikoin jatkaa matkaa vielä seitsemän päivän ajan. Melkoista hc-eräilyä, etten sanoisi. Tähän aikaan vuodesta kun siellä ei ole paljoa muita koko reitin kulkijoita liikenteessä, lähinnä vastaan tulee meitä aplareita (=appelsiinituristeja, Lapissa vaeltaessa aplarin tunnistaa pienestä päivärepusta ja appelsiineista eväänä.)

Puisto seurailee vuorijonoa ja suurin osa nähtävyyksistä on erilaisia gorgeja, eli kuruja, vuorten välissä. Välillä olemme myös kiivenneet ylös näköalapaikoille ihastelemaan ympärillä avautuvia maisemia. Maanantaina aloitime Simpsons Gapilta ja ajoimme pienten mutkien kautta ilmaiseen yöpaikkaamme eräälle lookoutille, josta aukeni aamun valjettua upea maisema ympäröivään vuoristoon.

Tiistaina aamupäivän ohjelmassa oli parin kilometrin patikointi lähivuoristossa sekä uinti Ellery Creekillä. Ellery Creek Big Hole on yksi harvoja pysyviä vesistöjä Keski-Australiassa. Lounaalle suuntasimme Serpentine Gorgelle, joka on ollut aborginaalien pyhä paikka jo muinoin. Nykypäivänä se on monien harvinaisten lajien asuinpaikka, kosteampi keidas keskellä erämaata, kuten monet muutkin vuorten väliset kurut. Autoparkista/piknik-alueelta itse gorgelle oli matkaa reilu kilometri. Kiipesimme myös näköalapaikalle kallion päälle ja jälleen kerran maisemat olivat suorastaan henkeä salpaavat. Yöpaikka-arvonnassa voittajaksi selviytyi Ormiston Gorge. Se on yksi kansallispuiston isommista keskuksista, jossa leiriytyminen maksoi 10 dollaria/nuppi, mutta lämpimän suihkun houkuttelemana päätimme kuitenkin höllätä kukkaron nyörejä.

Tänään aamupäivällä kävimme kiertämässä muutaman kilometrin Ghost Gum reitin, joka kiemurteli Ormiston Gorgen lähistöllä. Jälleen ihania maisemia ja kohokohtana oli ehkä lopun pulahdus lampeen sekä jäätelö ja kylmä juoma keskuksen kioskista. Parin päivän puskassa asumisen jälkeen sitä oppii arvostamaan elämän pieniä ylellisyyksiä, kuten kylmää vettä. (Sitä ei tällä alueella käytännössä saa kuin kaupan kylmähyllystä, tai vaihtoehtoisesti jääkaapista, mutta auton jääkaappi on sen verran pieni ja tehoton, että sitä ei voi käyttää veden jäähdyttämiseen.) Iltapäivästä suuntasimme takaisin kohti Alice Springsiä ja kävimme matkalla ihmettelemässä vielä Ochre Pits:iä, josta aborginaalit ovat kaivaneet jo tuhansia vuosia okraa(?) rituaaleihinsa sekä lääkkeeksi. Eriväriset okramalmit muodostavat kauniita kuvioita seinämiin, joihin koskeminen tai "matkamuistojen" kerääminen on jyrkästi kielletty jopa 5000 dollarin sakon uhalla. Summa oli tarpeeksi suuri pitämään jopa innokkaimman koskaan tapaamani kiven keräilijän, Alession, kurissa. Päivän viimeinen pysähdys oli Standley Chasmilla, jylhällä rotkolla punaisten kallioiden välissä. Sinne johtava polku oli kuin tuulahdus tropiikista isoine saniaiskasveineen ja vehreine puineen.

Watarraka National Park

Tästä välistä puuttuu retki West Macdonnelin kansallispuistoon, jota koitin ladata kuvien kera viime viikolla. Sehän veti silloin koko bloggerin jumiin huonon nettiyhteyden tai liian isojenkuvatiedostojen seurauksena. Voi olla että teksti ilmaantuu tänne myöhemmin, mutta nyt en uskalla laittaa kuvia, ettei taas jotain jumitu, vaikka maisemat ehdottomasti olivatkin todella kuvaamisen arvoiset. EDIT: Sain kuin sainkin tekstin julkaistua, se tuli nyt vain ehkä viikon myöhässä. Tähänkin teksgiin saattaa siis tulla vidlä kuvia jossain kohtaa.

Kings Canyon on kenties kyseisen kansallispuiston suurin sekä tunnetuin nähtävyys. Sinne mekin suuntasimme viime viikolla, ei enää mitään hajuaettä mikä viikonpäivä oli kyseessä. Mahdollisesti torstai? Täällä puolen palloa alkaa kesä lähestyä ja päivät lämmetä, mikä tarkoittaa monissa suosituissa turistikohteissa sitä, että pidempiä ja rankempia kävelyreitejä suljetaan esim. aamuyhdeksän kieppeillä lämpöuupumuksen tai nestehukan uuvuttamien turistien ehkäisemiseksi. Niinpä herätyskellot pärähtivät soimaan klo 4.30, jotta ehtisimme ajoissa paikalle ja pääsisimme kävelemään koko rim walkin, eli koko kanjonin ympäri.

Pääsimme kuin pääsimmekin hyvissä ajoin paikalle, joten kävimme vielä pyörähtämässä kanjonin päädyssä pohjaa myöten ennen jyrkkää kiipeämistä pohjoisreunalle. Sieltä avautuvat maisemat olivat jälleen kerran henkeä salpaavan ihanat. Samoilla seuduilla vierailleet kaverit olivat suositelleet varaamaan kuuden kilometrin mittaiselle lenkille runsaasti aikaa, sillä siellä riittäisi tutkittavaa ja ihmeteltävää. Ja nähtävää tosiaan riitti. Reitti kulkee kanjonin reunalla ja käy välillä Garden of Eden -nimisessä syvänteessä, josta löytyy ympäristöön verrattuna huomattavasti vehreämpää kasvillisuutta sekä vettä. Ihana paikka, uida ei saa, mutta kaikkien lintujen ja muiden eläinten katselu siellä oli lumoavaa. Edenistä reitti nousee jälleen ylös kanjonin reunalle ja palailee takaisin eteläreunaa pitkin. Ylhäällä voi joko ihailla alhaalla avautuvaa kanjonia, kaukaisuudessa näkyviä alavampia maita tai seikkailla kivipylväiden tai muiden kivimuldostelmien välillä. Matkaan arvioidun kolmen ja puolen tunnin sijaan taisimme käyttää reissuun miltei viisi tuntia ja kerkisimme pois kuumimman auringon alta juuri ajoissa.

Iltapäivästä kävimme vielä toisella vähän reilun kilometrin mittaisella, huomattavasti helpommalla, reissulla pienelle lähteelle samaisessa kansallispuistossa. Oli mukavaa istahtaa hetkeksi polun päässä olevassa vileässä lehdossa ennen kuin palasimme autolle ja jatkoimme matkaamme kohti Ulurua.

Kuulumisia tien päältä

Tässä on tehty matkaa kohta viikon verran ja edettykin on melkoisesti. Australia on iso maa ja nyt ollaan ajettu yhdestä kulmasta keskustaan, kilometrejä on kertynyt hieman päälle 2000.

Mount Isassa päädyttiin käymään maauimalassa uimassa sekä suihkussa. Hintaa elämykselle tuli 4 dollaria/nassu, joka toimii backpackerbudjettin kanssa erinomaisesti. Toki niitäkin matkaajia löytyy, jotka pyrkivät säästämään kaikessa mahdollisesa ja välillä (usein) jopa sovinnaisuuden/laillisuuden rajoja venyttäen. Itse kuitenkin mieluummin maksan sen neljä dollaria kuin hiivin yön pimeydessä caravan parkkiin ja huijaan ovikoodin suihkuun joltain juopuneelta asukilta, kuten eräät tapaamamme tytöt ylpeinä kertoivat tehneensä. :D

Uinnista ja suihkusta virkistäytyneinä jatkoimme matkaa edelleen kohti länttä ja vietimme seuraavan yön jälleen ilmaisella rest arealla. Seuraavana päivänä lähinnä ajoimme koko päivän ja myöhään iltapäivällä tulimme Thre Waysiin, jossa oli viimeistään tehtävä päätös suuntaammeko pohjoiseen kohti Darwinia vaiko etelään Alice Springsiin. Matkalla tapaamiemme muiden reissaajien kanssa juteltuamme päätimme kuitenkin suunnata etelään. Darwinissa on kuulemma tällä hetkellä äärimmäisen kuumaa ja kosteaa ja tukalaa. Meitä olisi kiinnostanut eniten Litchfieldin kansallispuisto, mutta 2000 kilometrin ajaminen yhden kansallispuiston vuoksi, olkoon kuinka hieno hyvänsä, tuntui hieman liioittelulta, etenkin kun koko porukka ei olisi ollut siitä super innoissaan. Ensi kerralla sitten.

Juuri ennen auringon laskua saavuimme The Pebbles -nimiseen leiriytymispaikkaan, jonne johtava soratie oli kauttaaltaan nimismiehen kiharalla. Onneksi Pierre on hyvä kuski ja selvisimme perille ehjin autoin. Auringon viime säteet heijastuivat ihanasti punaisista kiviryökkiöistä ja maisema oli muutenkin mainio.

Perjantaiaamun valjetessa jatkoimme kulkuamme etelään ja matkalla kävimme uimassa ja suihkussa Mary Ann -järvellä. Ihan oli kotoisa olo vilpoisessa vedessä polskiessa. :) Matkalla Alice Springsiin pysähdyime ihmettelemään Devil's Marbles kiviröykkiöitä ja palloilimme siellä valokuvaamassa jonkin aikaa. Illan jo hämärryttyä saavuimme Kauriin kääntöpiirin lepoalueelle, jossa kului viimeinen yö outbackillä tähän mennessä.

Eilen saavuttiin Alice Springsiin, kaytiin vähän ostoksilla ja hengattiin caravan parkin altaalla ja varjossa mutenkin. Lämpötila hipoo neljääkymmentä astetta, onneksi lämpö on kuivaa, joten se on siedettävää. Tänään on palloiltu kaupungilla ja kohta lähdetään ajelemaan kohti lähistön kansallispuistoja, joissa olisi tarkoitus viettää seuraavat päivät.

Mt Isa

Kolmas päivä roadtrippiä käynnissä ja tänään räpsähti 1000km täyteen trippimittarissa. Eilen käytiin ihastelemassa Porcupine Gorge kansallispuistoa, joka oli aivan ihana. Karu, mutta kaunis. Kuvia seuraa, kunhan pääsen paremman internetin pariin. Nyt käytössä kaikkien backpackereiden paras kaveri, McDonaldsin ilmainen wifi.

Reissu on mennyt mukavasti maisemien vaihtumista seuraillessa ja ajovuoroja  vaihdellessa. Ensin vähän pelotti päästää etenkin italialaista kaveria rattiin, mutta nyt istun jo rennosti takapenkillä poikienkin ajaessa. Yöt ollaan vietetty ilmaisilla lepoalueilla maanteiden lähistöllä. Ensi yöstä ei vielä ole tietoa. Suihku olisi poikaa. Seuraavaksi varmaan koitetaan metsästää mahdollisimman edullinen peseytymispaikka ja sitten mahdollisesti jatketaan matkaa kohti länttä.

Kohti Australian punaista keskustaa

Tänään päästiin vihdoin liikenteeseen muutaman tunnin pakkaamisen jälkeen. Matkaa on edesä useita tuhansia kilometrejä ja auto on täygetty ruualla, vedellä sekä meidän matkatavaroilla. Hali taipui kuin taipuikin neljän hengen matkailuautoksi kohtuullisen kivuttomasti. Kansainväliseen retkikuntaamme kuuluu yksi italialainen, ranskalainen, ruotsalainen sekä minä Suomen lippua heiluttamassa. Nyt pidetään taukoa Charter Towersissa ja kohta matka jatkuu kohti Hughedeniä. Siellä on kuulemma kiva leirintäalue, jolla olisi tarkoitus viettää ensimmäinen yö.

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Aikani Australiassa lähestyy väjäämättä loppuaan: kahden kuukauden kuluttua olisi tarkoitus lentää koti-Suomeen. Ai kauheeta. Se tulee niin äkkiä. Juurihan vasta kaksi kuukautta sitten saavuin tänne Townsvilleen. Aika on mennyt nopeasti ja huomenna olemme lähdössä jatkamaan matkaa kolmen kaverin kanssa.

Retkikuntamme kunnianhimoisena tavoitteena on suunnata kohti Australian punaista sydäntä, eli outbackiä, Alice Springsiä ja Ayer's Rockia.  Matkan varrella saatamme poiketa myös Darwinissa pohjoisrannikolla, mutta se ei ole ihan pikkupoikkeus reitiltä, joten ajattelimme ensin katsoa kuinka matkanteko lähtee sujumaan ja sitten mahdollisesti lähteä kyseiselle muutaman tuhannen kilometrin pikkulenkille.

Outbackillä kuuluvuutta ei välttämättä ole tarjolla puhelimille saati sitten internettiä läppäreille tai tableteille, joten voi olla, että blogi päivittyy hivenen verran harvaan tahtiin. (Eli ei mitään uutta auringon alla :) )

Uppeluksissa

Kuluneella viikolla vietin muutaman päivän Magnetic Islandilla sukelluskurssilla. Kolmen päivän kurssi oli aika tiivis paketti, jonka aikana käytiin läpi paljon teoriaa, käytännön harjoituksia altaasssa sekä käytiin meressä sukeltamassa.

Kurssi alkoi keskiviikkoaamuna, joten tunnetusti aikaisia herätyksiä rakastavana suuntasIn kohteeseen jo tiistaina. "Maggie" on tässä Townsvillen edustalla ja lauttamatka sinne kestää parikymmentä minuuttia. Se on suosittu lomakohde niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa. Majoitusvaihtoehtoja riittää erilaisita resorteista hostelleihin ja hotelleihin saakka. Itse vietin yöni Bungalow Bay backpacker resortissa, jossa yövyin kahdeksan hengen bungalowissa. Ihan kiva ja vähän erilainen ratkaisu.

Keskiviikko kului sukelluksen teoriaa opiskellessa. Päivä sisälsi paljon videoiden katselua, keskustelua ja harjoituksia. Kävimme myös suorittamassa hurjan vaativan uimakokeen, johon kuului 200:n metrin uinti ja 10:n minuutin kellunta/vedenpoljenta. Ei paha.

Torstaina päästiinkin sitten tositoimiin. Päivä aloitettiin opettelemalla kokoamaan sukellusvälineistö (yhdistelemällä toisiinsa ilmapullo, BCD ja regulaattorit) Sitten siirryimme altaaseen opettelemaan erilaisia hyödyllisiä taitoja, kuten maskin puhdistusta, regulaattorin etsintää, sekä erilaisissa hätätilanteissa toimimista. Iltapäivällä pääsimme vielä ensimmäiselle merisukelluksellekin. Iha Suuren Valliriutan tasoisiin maisemiin ei Magien edustalla pääse, mutta oli se silti jälleen huikeaa ihmetellä vedenalaista elämää.

Perjantaina vuorossa oli vielä kolme merisukellusta lisää, joilla pääsimme mm. katsomaan rannan tuntumaan uponnutta hylkyä sekä ihastelemaan "koralli puutarhaa" (coral garden). Välillä virtaus aiheutti pieniä haasteita näkyvyyden suhteen, mutta selvisimme kunnialla kaikista sukelluksista. Jokaisella merisukelluksella käytiin vielä läpi muutamia altaassa opittuja taitoja, kuten maskin tyhjennyksiä, kontrolloituja hätänousuja pintaan sekä regulaattorin lainaamisia kaverille.

Kaiken kaikkiaan kolmepäiväinen rypistys oli melkoisen tiivis setti. Iltaisin ei tarvinnut kauaa odotella unen tulemista ja taisinpa jatkaa vielä öisinkinseikkailuja Ahdin valtakunnassa. Suoritin kurssini firmassa nimeltä Pleasure Divers, jonka kurssi oli huomattavasti edullisempi, kuin esim. Cairnsin open water kurssit, joiden hinta on helposti tuplaten kalliimpi. Maksoin kurssistani majoituspaketin kanssa 399 dollaria ja olinerittäin tyytyväinen valintaani. Toki panostamalla rahallisesti hieman enemmän saa myös hieman enemmän elämyksiä, mutta tässä kohtaa haluzin lähinnä sen lisenssin ja lähellä "kotia" tapahtuva kurssi oli huomattavasti helpompi vaihtoehto. :)

9 kuukautta

Tänään napsahti yhdeksän kuukautta eloa Australiassa täyteen. Niiden aikana sitä olen paljon tästä maasta, muista ihmisistä sekä itsestänikin, puhumattakaan monista uusista ystävistä ja kavereista, joihin olen tutustunut sekä erilaisista töistä, joita olen kokeillut.

Täällä Townssvillessä pari kuukautta hostellissa asuttuani olen mm. alkanut ymmärtää, miksi long-termiläiset saattavat vaikuttaa joskus hieman etäisiltä uusia tulokkaita kohtaan: Kun porukka ympärillä vaihtuu parin päivän - viikon aikana, sitä ei jaksa enää käydä kaikkien uusien ihmisten kanssa samaa keskustelua, jossa toistuvat samat kysymykset...
"Moi! Mitä kuuluu? Kauanko olet ollut Australiassa? Missä kaikkialla olet ehtinyt matkustaa? Mistäs olitkaan kotoisin? Oletko vain käymässä täällä Townsvillessä vai teetkö/etsitkö töitä?"
Joskus keskustelu jatkuu myös pidempään:
"Mikä on ollut sun suosikkipaikka tähän mennessä? Minkälaista oli työ puuvillafarmilla? Ai sulla on väni? Paljonko maksoit siitä? Mistä vuokrasit sen? Rakensitko itse vai oliko se jo tuollainen? Koska sun pitää palauttaa se?"

Ei siinä mitään, yllä mainituilla on ihan hyvä aloittaa small talk ja vastailen kyllä ystävällisesti, jos joku alkaa kyselemään, mutta yhä harvemmin huomaan itse toistelevani samaa litaniaa oma-aloitteisesti. Ehkä olen vain ollut liian kauan samassa paikassa.

Suunnilleen viikon päästä on tarkoitus jatkaa matkaa. Teen töitä tämän viikonlopun, menen Open Water - sukelluskurssille ensi viikolla ja mahdollisesti vielä töihin ensi lauantaina ja sitten on aika nostaa kytkintä. Ou jee! Odotan uusia maisemia ja uusia kuvioita jo aika innolla. Townsvillessä on ollut ihanaa, mutta on myös todella kiva suunnata uusiin seikkailuihin.

Wallaman Falls

Tänään käytiin päiväretkellä Wallaman Fallseilla. Ihan mieletön paikka! Tässä Townsvillen lähellä on useampia vesiputouksia, joista etäisin ja isoin on Australian korkeimman yksittäisen pudotuksen omaava Wallaman Falls. Pelkän putouksen korkeus on 268 metriä, eli yli kaksi Näsinneulaa päällekäin jos sitä piikkiä ei lasketa. (Näsinneulan kattokorkeus 124m, antennin kanssa 168m, lähteenä Wikipedia) Voin kertoa, että vetää pienen ihmisen hiljaiseksi.

Onneksi lähdettiin reissuun ajoissa, sillä ajomatka kesti miltei kaksi ja puoli tuntia. Matkaa putouksille täältä Townsvillestä on noin. 150 km, josta viimeiset 15 km melko jyrkkää serpentiinitietä vuorta ylös. Perille päästiin kuitenkin ilman ongelmia. :)

Perillä ihailtiin maisemia sekä putouksia koko komeudessaan, lounastettiin ja lähdettiin sitten kapuamaan alas putouksen alajuoksulle. (Voiko siitä sanoa niin? Pohjalle? Alastulolle? Se lampi siellä alhaalla? You got the point.) 2km tiukkaa laskeutumista kesti hetken, mutta oli jälleen sen arvoista. Matkalla oli jännä seurata kuivemman metsän (open forest) muuttumista sademetsäksi.

Pulahdus lammessa virkisti mukavasti, valokuvia tuli räpsittyä ehkä miljoona ja matka ylöskin sujui odotettua kivuttomammin. Kotiin saavuttiin pimeän jo laskeuduttua. Onneksi Halissa on ihan kohtalaiset kaukovalot. :) Ihan mielettömän huippu päivä siis takana. Tästä onkin hyvä painua pehkuihin. Miltei voisin veikata, että unta ei tarvi kauaa odotella.

Putous ylhäältä. Jälleen kerran kuvat ei tee oikeutta maisemille.

Hyvä seura on parhautta!

Sitä tuntee itsensä niin pieneksi näiden luonnon ihmeiden äärellä.

Polku alas putoukselle. Paluumatkalla kalkkunaparka kipitti ties kuinka pitkään polulla pakoon kunnes älysi pujahtaa pusikkoon piiloon.

Päiväretki Mission Beachille

Joitakin viikkoja sitten teimme päiväretken Mission Beachille kolmen ruotsalaistytön kanssa, sillä he halusivat sinne hyppäämään laskuvarjolla. Itse en koe laskuvarjohyppyä "Must do" -jutuksi täällä Australiassa, mutta lähdin toki mieluusti kuskiksi kun kaverit pyysivät. Mission Beach oli kuitenkin monen hehkuttama ja se oli vielä omalta osaltani kokematta.

Matka sujui mukavasti, perille päästyämme pudotin tytöt laskuvarjomestoille ja suuntasin itse tutkailemaan aluetta. Ranta oli ihana, kuinkas muutenkaan. Mission Beach muodostuu neljästä eri kylästä, jotka sijaitsevat lähekkäin rantaa pitkin. Suuntasin kulkuni niistä eteläisimpään, South Mission Beachiin, josta löysin ihanan sademetsän halki/rannan tuntumassa kulkevan polun, joka päättyi todelliselle paratiisirannalle. Olin ihan fiiliksissä metsän vehreydestä, auringosta ja turkoosista merestä, jonna avautui aina aika ajoin näkymä metsän keskeltä. Rannalla ihastelin kaikkia laskuveden sinne jättämiä ihmeitä ja fiilistelin luonnon rauhaa. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä paikkaa, eivätkä kuvat tee oikeutta niille maisemille, mutta jos kuvittelet täydellisen trooppisen rannan hienoine hiekkoineen, taustalla huojuvine palmupuineen ja lempeine laineineen, niin ollaan aika lähellä totuutta. :)

Muutaman tunnin samoilun jälkeen tuli aika noutaa intoa uhkuvat laskuvarjohyppääjät, suunnata rannalle chillaamaan ja sen jälkeen päivälliselle. Etenkin pienemmissä paikoissa toisinaan tuottaa haasteita löytää ruokapaikka, jos sattuu osumaan virallisen lounas- tai päivällisajan ulkopuolelle. Eli pahimmillaan se tarkoittaa sitä, että jos tulee nälkä klo 14.00 ja 18.00 välillä niin voi voi, olet aika rajoitetun valikoiman armoilla. Onneksi löysimme kuitenkin ravintolan, joka tarjoili pitsoja myös edellämainittujen "virallisten" ruoka-aikojen ulkopuolella. Mahat täynnä oli mukava suunnata kotia kohti.

Vaikka päivääni ei sisältänyt ihan samanlaista adrenaliiniryöppyä kuin ystävieni, olin silti ihan fiiliksissä omasta seikkailustani. Ja tulipahan Mission Beach nähtyä. Loistava päivä, sanoisin. :)

Mission Beachin kuuluisa ranta.

Polku metsän siimeksessä

Löysin metsästä liskon! Oli siellä lintuja ja perhosiakin!

Mission Beacilla pääsee laskeutumaan hypystään rannalle.

Kuvien tutkailua kirkkaassa auringon paisteessa :D